"Se on toinen asia, katsoppas, sen olin varsin unohtanut! Ei, lapsi, anna sellaiset haaveilut mennä menojaan; ei kotkia kananmunista saada! Se on suorastaan järjetöntä, että sinä latinaa tahdot lukea."
Teini ei ollut oikein tyytyväinen itseensä; hänellä oli tarve antamaan jotakin syytä kieltoonsa.
"Se on niin, isä Lydik", lausui hän, "että vaikkei naista pidetä oppia varten luotuna, saattaa kuitenkin tapahtua, että Jumala joskus antaa hänelle Vendela Skytten älyn, syntyköön hän sitte hovissa tahi torpassa. Tuleeko sellainen suuri halu miksikään hyödyksi, jätän minä sanomatta. Johon Jumala on asettanut viljavan maan, siinä älköön kylväjä sanoko: tässä on kivikkoa! Mutta latinankieli on tullut niin suureen kunnia-asemaan opin äidinkielenä ja kuningaskruununa, että sitä tuskin saa viskata maantielle taivaan linnuille. Sen laita on sama, kuin papinliperien: laki sanoo: niitä älköön nainen käyttäkö. Jos nyt tulisi kuuluviin, että joku meistä teineistä on opettanut tytölle latinaa, niin kaikki hänen oma latinansa ei voisi estää, että häntä pidettäisiin sellaisena, joka on häväissyt viisauden etu-oikeutta ja siis itse on kelvoton oppineen virkaa toimittamaan. Yhden tiedän, joka uskaltaisi ja osaisi, mutta hänelläkin on vikansa."
"Ei suinkaan Cannabis?"
"Hän, niin. Hän asuu Hertonäsissä, muutama kivenheitto Tuurholmasta.
Hän osaa lyödä piispan kuoliaaksi Ciceron pitkähansikoilla."
"Hullu koulumestariko! Etkö häpeä?"
"Suokaa anteeksi! Täytyyhän sitä olla hullu, jos tytölle latinaa opettaa. Ilmoittakaa minulle, koska minä saan ruveta laskemaan Hagarin kanssa. Ja kiitoksia tästä päivästä! Minä toivotan teille levollista hyvää yötä, isä Lydik!"
Teini läksi ullakkoon, väliseinällä erotettuun koppeloon, jossa hän oli tottunut saamaan ruovonpäisen patjan päänsä alle sekä ruukullisen vettä, jotka tyydyttivät hänen kohtuulliset vaatimuksensa yökortteerin suhteen. Hagar lähetettiin pois, toisen kerran hänen täytyi mennä opin esikartanoista. Hänen piti saaman laskea kaksi kertaa kaksi. Sehän oli tytölle kylliksi. Mitäpä hänen tarvitsi tietää?
Tullimiehen täytyi nauraa itseänsä. Sellainen liehakoitsia! Jopa tosiaankin tuo maantien ryysyläinen jo kahdesti oli vietellyt käytännöllistä miestä sekaantumaan mielettömiin opinhaaveiluihin? Tyttö menisi kouluun! Ja tulisi ehkä papiksi!
Hän sytytti lyhtynsä ja läksi tavalliselle yötarkastukselle kävelemään talon ympäri. Kaikki oli äänetöntä, valkeat olivat sammutetut, kaikki nukkuivat, kaikki oli, kuten olla piti. Ainoastaan tuo uneton meri yhäti voimattomassa vihassaan kalvoi rannan kallioita. Ainoastaan tuo tuntematon suuri tähti, joka oli jättänyt jotakin tytön silmiin, katseli yhä vielä noita yksinäisiä vuoria. Lydik Larsson tuumieli, että lieneekö tuo taivaan tuikkiva kynttilä Hagarin tähti, josta Sigfrid mestari oli ennustanut. Niin, mitäpä se on, jota eivät oppineet tutki? Mutta mitä he sillä saavat toimeen? Näkevät nälkää, kuten teini, se on heidän osansa, joll'eivät vielä lisäksi vilua kärsi, kuten Sigfrid mestari. Mitä hyödyttää kirjojen viisaus? Sitä ei kukaan tarkoin voi sanoa; jotakin arvossa pidettävää niissä on. Ja kuitenkin! Ennen laituri, jossa saan hyvät tullitulot, kuin koko maailman oppi ja kuriseva vatsa.