"Mitä varten sen täytyy olla spett?"
"Se nyt oli siellä Moskovassa Jaakko herran komennon alla. Ei, Troitskan luona se olikin. Meitä oli siellä etuvartioina neljä miestä hevosinemme joen luona. Kahden tuli vartioida, kahden levätä. Kylmä oli ja me teimme valkean. Olimme onkineet lohen-niekkoja. Tahdoimme paistaa niitä. Käytimme miekkaamme paistin-vartaina. Hack, sanoi korpraali Bjugg, koska sinä viimeiseksi olet paitasi pessyt? Jouluksi, sanoin minä. Ja nyt jo kohta on Maarian aika, sanoi Bjugg. Me pesemme paitamme, Hack, sanoi hän, niin kauan, kuin tässä on lepo-aikaa. Hyvä, sanoin minä, ne kuivavat valkean edessä… Me seisoimme kuten Jumalan luomat, kun kaksi Sapiehan kasakkaa tuli hyökäten meitä vastaan. Bjugg riensi ilmoittamaan vartioille ja minä sain ne kyykäärmeet päälleni. Vedin vartaani tulesta niin kuumana kuin se oli, siinä oli vielä palanut kala kärjessä. Suojasin selkäni niinipuuta vasten, torjuin keihästä tulipunaisella vartaallani. Kärvensin kasakkain parrat että kärisivät… Kas siihen päivään asti oli nimeni Hack, mutta sittemmin ratsujoukko antoi minulle nimen Hackspett." [Spett suomeksi varras. Suom. muist.]
Hagar nauroi. Hän olisi halusta tahtonut nähdä kasakkain kärventyneet parrat!
"Mutta", sanoi hän, "löytyy muitakin yhtä kummallisia nimiä kuin
Hackspett. Cannabis… mikähän se on?"
"Cambis? Se on eräs hassu mies, joka asuu tässä salmen luona."
"Antti, tuossa on ruuhi, soutakaamme ylitse! Minä tahdon nähdä Cannabiin. Sanotaan hänen lyövän piispoja kuoliaaksi latinallaan."
"Eihän nyt, onko hän niin hirveä? Sen on joku hänestä valehdellut. Sanotaan, että hän välistä on viisas, mutta välistä hän joutuu sellaiseen raivoon, että lyö kiviä."
Antti Hackspetin kävi samoin, kuin kaikkien muitten, jotka joutuivat
Hagarin lumouspiiriin. Hän ei saattanut vastustaa. Hän muisti, että
Hertonäsissä asui taitava satulamaakari ja hiirakko tarvitsi uudet
päitset. He soutivat salmen poikki.
Hertonäs, toisinto tuosta vanhasta nimestä Hertugnäs, oli yksi niistä monista kartanoista, jotka Kustaa Waasan aikana otettiin kirkolta kruunulle. Tämän kertomuksen aikakautena oli mainittu talo kahden veljeksen, Henrikki ja Tuomas Lydikinpoika Jägerhornin omistama, 1 1/2 manttaalin säteritila.
Salmen rannalla oli kalastajatorppa, johon oli rakennettu uusi huone kalastustarpeita varten. Vanha lahonnut huone seisoi tyhjänä ja annettiin kesä-asunnoksi tuiki köyhälle, mielenvikaiselle koulumestarille, joka pitäjään kustannuksella sai elatuksensa kalastaja-perheen luona. Mikä nimi tuolla raukalla oli ollut, sitä tuskin kukaan enään tiesi, joll'ei juuri pappi ja kirkonkirjat, mutta se ilvenimi, jonka koulupojat ennen muinoin olivat hänelle antaneet, se pysyi hänellä yhä, aikojenkin kuluttua. Cannabis eli lyhennettynä, Cambis, oli hänen nimensä kansan suussa tähän aikaan; — Cannabis, hamppu, se nimi oli tuon elämän sinettinä, joka oli joutunut unohduksen suureen tuntemattomuuteen. Mistä hän nimensä oli saanut, oli yhtä tietämätöntä, sillä hampun sitkeistä kuiduista ei ollut jäljellä vähääkään tuossa kuluneessa, musertuneessa olennossa, joll'ei juuri sitkeä elämänlanka. Luultavasti oli koulumestari joskus vänkäillyt jonkun pojan kanssa, saadaksensa häntä oikein sijoittelemaan tuota latinalaista sanaa, jota ei ensinkään ollut vaikea käytellä, ja sitten oli se sana takertunut kiinni häneen koko hänen elämän-ajakseen.