"Vai niin, sinä olet ehtinyt troijalaisten sotaan. Se ei varmaankaan ollut eilen se? Ampuivatko he toisiansa kuoliaaksi musketinlaukauksilla sekä suurilla tykeillä?"
"Ei, he viskoivat keihäitä."
"Ohoo, ne olivat peitsimiehiä. No kuinka paljon tullia ottivat sillitynnyristä Troijassa?"
"Siitä ei kirjassa puhuta."
Tuo ankara tuomari hymyili taaskin. Oppimattomalle aina käy iloksi, kun hän voi hämilleen saattaa oppinutta kietoavilla kysymyksillään, joihin hän ei vastausta saa.
"No niin, minä annan sinulle, lapsi, anteeksi, että minun tiedottani olet lähtenyt sotaan, mutta älä sitä tee toista kertaa! Cannabis käy ryysyissä, minä lähetän hänelle saapasparin sekä talviturkit. Me muutamme kaupunkiin huomenna, ja viikon perästä seuraat minua takaisin Kaskaksen torppaan. Kasvatti-äitisi odottaa sinua."
Hagarin suuret ruskeat silmät katselivat häntä hämmästyneellä, mutta ei suinkaan iloisella katseella. Hagar oli Tuurholman yltäkylläisyydessä melkein unohtanut tuon köyhän torpan.
"Eikö Cannabis enään saa minua opettaa?" kysyi hän.
"Sen saamme nähdä tulevana kesänä. Lähetä hänen kirjansa takaisin, minä hankin sinulle kaupungissa uusia."
Tullimies oli päätöksensä muuttanut. Hän ihaili tuota lasta, hän piti häntä rakkaampana nyt, kun häntä tahdottiin talosta karkoittaa. Mutta ottaa häntä omaksi lapseksensa, sitä hän ei vielä tohtinut. Hän tahtoi vuoden vielä tuumata, ja vaaka rupesi painumaan Betty Luthin hyväksi.