Seuraavana päivänä Tuurholman kesävieraat veneellä muuttivat lähellä olevaan vanhaan Helsinkiin. Salaliitto oli osaksi onnistunut, ja osaksi päin vastoin. Hagarin täytyi lähteä, mutta samalla saivat myöskin vouti Berg ja hänen vaimonsa Priska eron palveluksestaan.
Omasta puolestaan tullimies lähti kiertotietä ja otti Hagarin mukaansa. Hänellä oli tiilitehdas Estnääsin niemellä, jossa nykyinen Helsinki sijaitsee.
Niemimaan kovat vuoret, joille meidän aikanamme on kovin taajaan rakennuksia kohonnut, olivat täydellisenä metsämaana vuonna 1636. Autioita karinkallioita, joissa hakometsä taajasti kasvoi aina rantaan asti; kapea, syvä merenlahti idässä ja pohjosessa; aavat selänteet, metsäisiä luotoja etelässä ja lännessä; kapea maankaistale yhdistäen niemimaan ja manteren, ilman pienintäkään maantien tahi sillan alkua, semmoinen oli seutu. Kun ei talvi rakentanut jääsiltoja, harjoitettiin yhdys-liikettä veneellä. Etelä- ja pohjoissatamassa oli nuotta-apajat, joissa lähiseudun kalastajat kävivät kalastamassa. Silli, joka vielä oli yleinen Itämeressä, ennenkuin tämän portit kapenivat Beltin ja Juutinrauman luona, oleskeli aavassa meressä ja jätti lahdelmat kutistuneitten jälkeläistensä, silakoitten ja kilohailien haltuun. Rannalla näkyi siellä täällä nuotan ripustimia ja venetalaita. Meri ulottui aina nykyiselle Kasarmitorille asti sekä virtaili nykyisten esplanadien kautta Töölöön lahteen, jonka vuoksi tämän salmen koko eteläpuolinen piiri oli saarena.
Lydik Larssonin tiilitehdas oli jotenkin samalla paikalla, missä Suomen senaatin nykyinen palatsi sijaitsee. Tiili-uuni, lato, jossa tiilet kuivuivat, pari matalaa, turvekattoista asuinhuonetta. — siinä palatsin edelläkäviät! Savea tuotiin vieressä olevasta suosta, jossa nyt neljä tahi viisikerroksiset kivimuurit paalutuksen päällä riippuvat. Noin puolen senaatin torin suuruinen ala oli raivattua maata, mutta siinä, missä yliopiston muurit nyt sijaitsevat, hyppieli orava iloisena pitkin kuusien oksia.
Tullimies oli väsynyt tiilitehtaaseensa ja oli kaupoissa erään ostajan kanssa. Hänellä ei ollut aikaa odottaa pariasataa vuotta parempia tuloja. Hagar otettiin mukaan, jotta hän saisi ihailla jättiläispataa, joka oli vuorenrinteessä, siinä, mihin kirjasto nyt on asettanut oman jättiläispalansa vuosisatojen oppia varten. Tullimies uskoi Hagarin kykenevän mihin hyvänsä, luuli hänen voivan selittää luonnonkin ihmeitä. Sellainen ihme oli jättiläispata: luultiin, että muinaiset jättiläiset sen olivat sorvanneet.
Kun vene laski rantaan laiturin viereen, oli siellä kaljaasi, joka lastasi tiiliä. Talonpoikais-vaimo istui laiturilla sukkaa kutoen. Hän huudahti hämmästyksestä ja silmänräpäyksessä Dordein voimakkaat käsivarret kiertyivät Hagarin ympäri rutistaen häntä niin, että lapsen posket punastuivat.
"Kas siinäpä sinä nyt olet kuitenkin, siinäpä olet minun oma pääskykanani, minun voisilmäni, etkä olekkaan hiiden viemä, et olekkaan paholaiselle myyty! Voi kun ovat sinusta valehdelleet, ne ilkiöt! Kun sain sen kuulla sepältä, joka oli Helsinkikaupungissa rautaa ostamassa ja siellä tapasi Simo Bergin tullilaitoin luona, sanoin minä Tuomaalle: hyi pahanen, Tuomas, minä sanoin, en koskaan kestä kuulla tuollaista puhetta minun tytöstäni. Minä otan Tommun mukaani ja lähden Helsinginmaalle, täältä menee jaala huomenna sinne turskakaloja viemään ja ostaa tiiliä Lydikin tehtaasta painolastiksi kotimatkalle. Kas kun löysin sinut kuten ilmasta haavanhöytysen! olethan omakätiseni pellavatutti, josta minä kehrään mitä hienointa lankaa? Oletpas sinä minun yöpainajaiseni, sinä ilkiö, joka et ole antanut minulle yhtään rauhaa viiteentoista viikkoon, aina siitä asti kun annoin viekotella sinut luotani? Ja sinun minä jättäisin Helsinginmaalle, maankarkaaja, joka liehailet pois äitisi luota muitten… jaa niin, tuossahan on risti-isä! Hyviä päiviä, Lydikki, en nähnyt teitä heti. Älkööt he huoliko minun tyhmästä puheestani, kyllä minä tiedän, että he ovat olleet anteliaat kuten käypä olvi. Lapsihan on puettu kuten juhannusriuku. Minkälaista kangasta tuossa hameessa! Kissa tiesi, se ei ole Kaskaksen lampaista, se on saksanvilloista tuo. Ja napitettu nuttu! Ja hihnakengät oikein ja herrasväen sukat, kaulaliina ja päähine! Köyhä myttynen, mistä sinä tuollaista saat Kaskaksessa? Sillä nähkää, nyt minä hänen otan, Lydikki, kuten kissa otti rastaanpojan, eikä siitä saa syntyä mitään melskaroitsemista siitä asiasta."
Dordei, sanojensa ja tunteittensa virtaillessa, yhä hypisteli tuon hämmästyneen tytön hameen liepeitä ja laskoksia. Hän tahtoi myöskin nähdä paidan, vähemmällä ei tyttö päässyt, se täytyi vetää esiin kaulahuivin alta. Sitten tarkastettiin tyttö itse, tämä tapahtui siten, että hän oikein käsivoimin tarttui tytön olkapäihin ja asetti hänen tarkastettavaksi. "Soo-soh! Noh! Vähän olet kasvanut Ja vähän laihtunut. Älä minulle luulottele, lapsi, että olet nälissäsi ollut kummi-isän luona! Onko sinua vilutauti vaivannut, raukka? Oletko lukenut? Olet sinä lukenut, minä näen sen päältäsi. Ovatko ne kirjat, Lydikki, jumalisia? Te lupasitte lapselle köyhän ihmisen vaatteet ja olette pukenut hänen saksanvillaisiin, ovatko teidän kirjanne myöskin vieraitten lampaitten?"
Omantunnon kysymys jäi ilman vastausta. Lydik Larsson oli kuunnellut niin toista kuin toistakin kysymystä jotenkin välinpitämättömästi. Hän sanoi aikovansa tulevalla viikolla viedä tytön mukanansa takaisin. Saattoihan Dordei tulla mukanaan, vierailemaan muutamaksi päivää heille kaupunkiin.
"Kiitän huonekortteerista, huomenna Hannu Mickelsonin laiva lähtee, minä otan tytön mukaani. Ei tähän vuoden aikaan ole viivyttelemistä. Isä ja lapset odottavat, Sigfrida ei joka paikkaan ennätä, ja Hopeakukkanen poikii pian… Tommu, etkö ole ottanut Hagaria korukädestä?"