Lauri Palikka sai viittauksen lähteä tuon karkaavan hevosen jälkeen. Silloin kuului vihellys: Piili seisattui korskuen, ja kaappien santaa oikeanpuolisella etukaviollaan. Taaskin kuului vihellys ja tuo peljästynyt hevonen antoi ottaa itsensä kiinni ilman vähintäkään vastusta, vaikka se vielä vapisi joka jäsenessään. Bennu taputteli suosikkiansa kaulalle ja talutti sitä rauhallisesti ohjista. Mutta pieni Klaus vastusteli.
"Päästä ohjat! Minä kyllä pysyn satulassa, minä tulen itsekkin toimeen!"
Bennu ei käskyä totellut ja sai sivalluksen tuon pienen herran piiskasta. Tämä koski molempien poikien kunniaa näin suuren yleisön edessä. Bennu tarttui piiskaan ja viskasi sen kauas aidan ylitse ja talutti Piiliä yhä ohjista. Häpeästä ja vihasta raivostuneena hyppäsi pieni Klaus satulasta alas ja hyökkäsi nuoren tullimestarinsa kimppuun nyrkin ja kynsin, noitten lukuisain katselijain suureksi huviksi.
Kaskaksen torpan poika, joka oli vastustajaansa neljä vuotta vanhempi, oli kuitenkin niin ymmärtäväinen että hän ainoastaan suojeli itseään kyynäröspäällään, mutta hänellä ei ollut kyllin älyä pysymään vakaana. Pikku Klaus näki hänen nauravan kaikkien noitten ympärillä olevien muassa ja kirkasi nyt kahdeksan vuotensa koko kunnianhimoisella voimalla:
"Mene pois! Mene pois! Minä ajan sinun pois, sinä et enään saa tullimestarinani olla!"
Lauri Palikka tarttui pitkittä mutkitta Piilin ohjiin ja talutti sen taloon. Kanuunajyrinät ja vaskitorven tärinät alkoivat lausua Suomen kenraalikuvernöörille tervetuliaisia Lavilan taloon. Ei kukaan ajatellut kahta riitaista poikaa. Lavilalla oli syynsä olla puettuna morsiuspukuun. Uhkeat teltat olivat pihaan asetetut 12-miehinen rakuunajoukko ja 24 miestä Turun läänin jalkaväkeä otti vieraita vastaan. Aake herra kiipesi suurella vaivalla satulasta alas ja kurkotti kättään avuksi kreivinnalle hänen astuessaan vaunuista. Hoviherrat, jotka olivat Suomen vanhimpaa aatelistoa, pitivät jalustimia. Kun vieraat vietiin asuinhuoneisiin märkäpukujansa järjestämään, tuli toisia hovipalvelioita tuoden esiin hopeaisia pesuastioita.
Jotakin kuitenkin puuttui tässä vastaan otossa; Lavilassa puuttui emäntä. Aake herran ensimmäinen vaimo, Sigrid Bjelke, oli lähtenyt tästä maailmasta neljä vuotta sitten, lahjoitettuansa miehelleen kolme poikaa, joista ainoastaan yksi, pieni Klaus oli jäljellä. Eräs historiassa tuntematon vanha täti, rouva Elin, toimitti emännän virkaa Aake herran talossa, mutta vetäytyi kainosti pois näkyvistä vieraitten tultua. Hän oli noita vanhan-aikuisia rouvia maalta; jotka eivät koskaan ole oppineet hovitapoja, hän puhui huonoa ruotsia ja saattoi ilmaista sydämmensä ajatuksen ainoastaan äidinkielellään, joka oli suomi.
Aake herra oli kyllä käsittänyt, että tämä oli puutteellisuus hyvin järjestetyssä talossa ja oli, vaikka kivuloinen, kuitenkin jo pari vuotta ollut kosioimistuumissa. Huhu kertoi, että nuoret suomalaiset neitoset, jotka lähemmältä olivat nähneet tuon tuiman leskimiehen koukistuvan kipujensa vallassa, pitivät häntä sopivampana istumaan satulassa, kuin seisomaan vihkituolin ääressä, ja olivat, pelkäämättä hänen sankarimainettansa, antaneet hänelle rukkaset. Mutta Aake herra ei ollut se mies, joka tuommoisesta olisi säikähtynyt. Hän kohotti pelottomana silmänsä mahtavimpiin, mitä Ruotsissa löytyi, tuohon siihen aikaan 28 vuotiseen Kristiina Braheen, joka oli Pietari Brahen sisar, sekä nykyään hänen Ruotsiin jääneitten lastensa holhojana. Kristiina neiti oli todellinen Brahe-tytär. Siinä mahtavassa suvussa oli valtioviisaus päättäjänä, sydän sai alistua sen mukaan, ja siis jätti Kristina veljensä haltuun vastauksensa kosialle. Pietari kreivi punnitsi, mutta havaitsi sotamarsalkan, herra Aake Henrikinpoika Tottin kaikkine kuninkaallisine verineen jotenkin köykäseksi. Brahe-tyttären olisi tullut kirjoittaa myöskin miehensä esi-isien hautakiviin rexit. Tott saattoi puolustuksekseen viitata Eerikki XIV ja kuningatar Kaarinaan, mutta juuri kuningatar Kaarinan kruunusta ja hänen laillisista perillisistään oli Ruotsin mahtavalla aatelistolla epäilyksensä.
Aake herran ja Kristiina Brahen naimiskaupasta oli kreivien kesken puhuttu jo enemmän kuin vuoden, silloin, kun Lavilassa tuli verrata ylimystä ylimykseen. Rikkaudessa ei Lavilan herra likimainkaan saattanut vertoja vetää Visingsborgin herralle, eipä edes Laukon omistajalle Juho Kurjelle. Mutta jotakin sitä tällaisessa tilaisuudessa tuli uhrata. Säästäväisyys ei kuulunut sotilaan ansioihin.
Kello 11 oli tavallinen päivällis-aika. Pitkät pöydät täynnänsä monenlaisia ruokalajeja olivat talon ruohopihaan asetettuna ja odottivat rukouksen ja virren loppumista. Ruoat ja juomat eivät olleet lasketut hienojen särpiöitten vaatimusten varalle. Kaikki oli tukevaa, sellaista kuin sen tuli olla aikakaudella, joka tarttui Eurooppaa kaulukseen. Herra Aake Tottin päivällisistä ei ole säilynyt sellaista pitkää ruokaluetteloa, kuin monesta muusta kuudennentoista vuosisadan pidoista, mutta kyökkimestari Tukholmasta ei ollut maustimia säästänyt tehdessään noita tukevia ruokalajeja, jotka olivat ajan maun mukaisia. Kuningatarliemeen, joka oli hauista keitetty, pantiin kovaksi keitettyjä munan ruskuaisia, mantelipaltukoita, sipulia ja neilikoita. Häränpaisti oli, ennen kuin se paistettiin vartaassa, vuorokauden ollut upotettuna valkoiseen viiniin, jossa oli sitrunan liuskoja, ja tuotiin esiin pippuroittuna, sekä makusienen ja kapriksen höystämänä. Myöskin keitetty lohi oli siansilavalla silavoittu: metsot, kyyhkyset ja kaposet, jotka olivat kaksitoista tuntia kiehuneet, tuotiin esiin runsaasti koristettuna ajuruoholla, sipulilla, persiljalla, pomeranssilla, öljy- ja kirsikkamarjoilla. Kotona kasvaneet musseroonit ja langassa kuivaneet morskasienet koristivat kalaa ja paistia. Peuranlihasta ja peltopyistä tehty piirakka ei myöskään saanut puuttua, vaikka odotettiin jahdista runsaampia saaliita. Jälkiruokia kannettiin sisään monenlaatuisia, myöskin hillottuja ruusunlehtiä mansikkaviinin kanssa; muita viinejä juoksi virtanaan. Aika oli sotainen leivoksiin asti, jotka mielistelevällä tarkoituksella kuvailivat Würtzburgin valloitusta vuonna 1631, jossa sama tykinkuula peitti sekä kuninkaan että kreivi Brahen soralla.