"Teidän armonne on täällä hyvän alun aikaan saanut", lausui presidentti kunnioittavasti. "Ensimmäinen maamittari asettaa rajapyykit, ensimmäinen jahtimestari ottaa vaarin metsistä ja metsän-otuksista — ja — suvaitseeko teidän armonne luoda silmäyksen tuonnepäin? — ensimmäisen postin aisakello kilisee maantiellä!"
Se oli todellakin ensimmäinen posti, asetettu Ruotsiin 1636 ja
Suomeen 1638, joka täristeli siitä ohitse heiluvilla rattaillaan
Turusta Poriin. Samaan aikaan asetettiin ensimmäiset kestikievarit.
Nuot vähäpätöiset täristelevät postirattaat vuodelta 1638 olivat
rientävänä askeleena kaksi vuosisataa eteen päin.
"Kuningas vainaja, Jumala häntä palkitkoon, on alkanut tämän työn perustamalla hovi-oikeuden, koulut ja neljä kaupunkia", vastasi Brahe katsellen levollisella, lempeällä ja viisaalla katseellaan. "Siinä missä minä saatan panna lisäksi nurkkakiven, tahdon minä Jumalan avulla koettaa sitä tehdä. Saattehan itse jugeerata mitä aspektia täällä on odotettavana. Tämän maan kansa on urhoollinen sodassa ja kun heistä joku tulee ulkomaalle, saapi hän aikaan enemmän kuin kolme muuta, mutta täällä kotona he uunin takana kuorsaavat, että hirsiseinät tärähtelevät. Minun tuumani on, että ensin heidän täytyy saada koko raamattu suomenkielisenä ja sitten pitää tänne asetettaman academia, muuten ei heistä koskaan kansaa synny."
"No niin, jos tässä Jumala rauhaa suopi sekä parempia aikoja ja tilaisuutta", virkkoi presidentti miettivästi.
"Niin", sanoi kreivi hymyillen, "noin te sanotte, hyvät herrat, kaikki, niin monta kuin teitä on. Luuletteko te, että meidän isäntämme, sotamarsalkka, siinä kun hän makasi hihnapaarissaan luuvalon musertamana, odotti parempaa aikaa ja tilaisuutta kylpyyn mennäksensä? Taikka odotatteko te parempaa tilaisuutta antaaksenne kasvattaa poikaanne Knuuttia, joka muistaakseni nyt on kuusitoista-vuotias, viisaudessa ja aatelisissa urheiluissa. Ei, suokaa anteeksi presidentti hyvä, minä luulen varmaan, että halukkaammin lähetätte hänen tänään kuin huomenna koulumestarin kurituksen alle. Tätä kansaa nimitettäköön myöskin kuusitoista-vuotiaaksi, koska se ihmeellistä käsivoimaa on valtakunnan palveluksessa osottanut. Ja sehän on vielä paljoa enemmän kuin teidän Knuuttinne rudis indigestaque moles, kuorimaton hirsi, josta kuitenkin saattaa tulla honkapalkki valtakunnan perustukseen. Lähettäkää se, kuten poikannekin, höylättäväksi, huolimatta siitä, näkyykö ajan taivaalla auringonpaistetta taikka sadepilviä!"
"Papistoa tässä maassa kyllä tarvitsee sekä höylätä että pestä", myönsi Juho herra. "Olihan meillä vastikään hovi-oikeudessa eräs asia esillä, jossa kappalainen Andreas oli veriin lyönyt lukkarinsa sekä viskannut vaimonsa kaivoon, kun tämä oli häntä haukkunut patajuopoksi."
"Papit ja tuomarit, voudit ja talonpojat, kaikki ovat he yhtä maata ja juurta! Katsokaatte tuonne niitylle! Eivätkö he siellä ole päissään yhdessä rypäässä, ampuvat pilkkaan toinen toiseensa nuolilla? Ja sauhu, joka liehuu tuolla ratsumiesten kypäräin ylitse? Onko se nuotio, jonka ovat sytyttäneet lämmittääksensä itseään keskikesällä? Tupakkapiippuja ne ovat, joita nuot sotarosvot ovat muassaan tuoneet Saksasta. Ja nyt he opettavat maalaispoikia juomaan tupakkaa [ensimmäinen nimitys tupakan polttamiselle], kuten savupiiput. Semmoinen heihin menee pikemmin kuin Jumalan kymmenen käskyä. Perustakaa academia; ei tässä vähempi auta."
"He eivät enään rähise, he kuuntelevat erästä miestä, joka on kiivennyt kivelle. Hän kertoo heille jotakin…"
"Kuunnelkaamme mitä hän kertoo!" sanoi kreivi. "Nahkavarustuksesta päättäen, hän kuuluu Turun läänin ratsumiehiin."
Nuot puolipöhnäiset miehet tuolla niityllä, eron saaneet ratsumiehet, palveliat ja maalaiset, olivat huvitelleet itseään ajan mukaisella huvilla. Vielä käytettiin usein jousia metsästysmatkoilla ruudin ja lyijyn säästämiseksi. Nyt ampuivat he pilkkaan toinen toiseensa tylppäkärkisillä puunuolilla, ja tehdäksensä tuota huvia vielä täydellisemmäksi, käärittiin nuolien ympäri rohtimia, jotka ampuessa sytytettiin palamaan. Toinen mies toisensa perästä astui vapaa-ehtoisesti maalipilkaksi ja suojeli kasvojansa parhaalla kilvellä minkä sattui läheltä saamaan: hulikankannella, kuusen-oksalla, tahi heinäsäkillä. Jota useampia raamuja, poltettuja lakkia ja kärvennettyjä partoja, sitä hauskempi. Eräs poika oli leikin sankari. Hoikka ja notkea kuin oli, ylenkatsoi hän kaikkia muita suojeluskeinoja paitsi variksen-räikkää, jonka hän otti kilvekseen; hänen silmänsä oli niin tarkka, että hän edeltä päin arvasi nuolen suunnan, kumartui sivulle päin ja pääsi melkein aina vapaaksi; kaksi kertaa kuitenkin häneen osui. Ensi kerralla kärventyi hänen leukansa ja toisella hänen oikea kätensä. Kylläpä ne haavat kirvelivät, mutta poika näyttäytyi ikään kuin hän ei olisi millänsäkään ollut. Kun nuoli vahingoittamatta viuhui hänen liehuvan mustan tukkansa ohitse, rätisteli hän voitonriemulla tilapäistä kilpeänsä, ja katseliat yhtyivät häneen äänekkäillä riemuhuudoilla.