"Kyllä kai, mitäpä he minulla tekisivät? Älä nyt viivyttele, pian! Sigfrida tulee maitoa tuomaan. Minä olen maannut tarhassa lehmien kanssa tänä yönä."
Poika seurasi neuvoa. Hetken perästä olivat molemmat lapset muuttuneet, poika tytöksi ja tyttö pojaksi. Tytön hame laahasi kantapäissä asti, mutta pojan pienet vaatteet eivät ulottuneet paljoa yli polvien. Hyvin päättääksensä pojan vaatetuksen pani Hagar hänen hiuksensa jakaukselle männyn oksalla. Voihan kammattakin toimeen tulla.
Sillä välin kun Hagar tuota teki, muisti Bennu jotakin, joka hänen mielestänsä oli hyvin arveluttavaa.
"Enhän minä tytön vaatteissa saata Saksanmaalle lähteä! Ei laivalle tyttöä vastaan oteta!"
"Noh, minä juoksen kotia tuomaan pyhähameeni… Ei, minä menen kotia paitasillani. Sinä saat pojanvaatteesi mukaasi pieneen myttyseen."
Samassa kuului heidän takanaan kirkas ääni:
"Ja keisarin tyttäret pussosissaan,
He Roomasta lääkkeitä toivat vaan.
Ol' heillä Lavendel ja Rosmari,
Mun kultaseni!"
Sigfrida seisoi siinä kippo kädessä ja katseli ihmeissään noita vieraita lapsia. Siinä oli Hagar, eikä kuitenkaan Hagar, Bennu eikä kuitenkaan Bennu.
Heidät oli havaittu; sitä ei nyt enään voinut auttaa. Hagar teki pikaisen päätöksen.
"Etkö tunne meitä enään? Ole vaiti, älä puhu iäiselle ihmiselle että olet meitä täällä nähnyt! Minä olen lainannut hameeni Bennulle, sillä pahat ihmiset etsivät häntä, ja nyt hänen täytyy lähteä pois, kauas pois! Juokse pian kotia, ota minun pyhähameeni, tahi lainaa minulle huonoin mitä sinulla on; Bennun täytyy saada vaatteensa takaisin. Vartooppas… hän on nälissään. Anna hänelle leipä, joka on minulle aamiaiseksi lähetetty! Minä tulen sinua vastaan metsätiellä. Joudu, äläkä puhu kellenkään; kyllä minä sitten kerron äidille!"