"Mitä kirjoja? Hänellä on ne kolme, joissa on kyllin oppia köyhälle raukalle. Pappilasta sain lainata suomalaisen postillan, ja saattaisitteko uskoa, Lydikki, lapsi saarnaa nyt suomea ihan kuin Hämeestä tullut pappi! Kun hän kylästä on löytänyt toisellaisia kirjoja, olen minä niillä virittänyt uunia. Tiedänkö minä mitä pränttiä hän on vuoteensa olkiin tallentanut? Ei hän kuitenkaan minun tieteni ja tahdostani saa lukea enempää, kuin mitä ihmisen iäiselle autuudelle hyödyksi on. Löytyy yhtä paljon turhamaisia kirjoja tässä maailmassa, kuin turhamaista puhettakin."
"Mitä nyt aiotte Hagarin kanssa tehdä? Ei hän minun luokseni saata tulla; minä olen nyt nainut mies, ja minulla on omia lapsia. Toista oli kolme vuotta takaperin."
"Soo, vai niin, onneksi olkoon! Luulin olevanne hänen risti-isänsä."
"Saattaisinkohan muuten tehdä jotakin tytön hyväksi? Hän on kohta siinä iässä, jolloin nuoret menevät palvelukseen. Minä tahdon ostaa hänelle vaatekertamuksen sekä panna muutaman taalarin elatuksen avuksi, siksi, että hän tulee viiden- tahi kuudentoista vuoden vanhaksi."
"Kiitän suosiollisesta ja hyvästä tahdosta. Meidän laitamme näitten monien lasten kanssa on sellainen, että olemme joutuneet velkaan, eikä meillä siis ole leipää niille, jotka eivät tahdo työtä tehdä. Minä ajattelin, että te ottaisitte hänen, ei meidän, vaan lapsen tähden. En minä valita, vaikka itse söisin akanoita päivälliseksi ja tiilikiviä illalliseksi, jollei tuo vaivainen saisi nälkää nähdä, sillä nähkääs Lydikki, hän on niin raskaana kuin kirkon torni minun sydämmeni päällä. Mutta nähkääs, ei se dromedaari minun pesääni mahdu, sanoi västäräkki kun hän oli pesässään hautonut käen munaa siksi että siitä poikanen ilmestyi. Hagar ei mahdu meidän pesään, nähkääs Lydikki; palveleminen ei hänelle myöskään sovi. Jompikumpi hän on, mustalaislapsi tahi herrasväen lapsi, korppi tahi kotka, Jumala tiesi, se kyllä on veressä; se tulee nyt ilmi, kun hän kohta on täysi-ikäinen."
"Dordei", sanoi Lydik Larsson miettivästi, "Sigfrid mestari oli sitä mieltä, että äiti, joka kuoli täällä torpassa, ei ollut mustalainen. Hänellä oli kaksi kallisarvoista koristetta, jotka ovat lasten omaisuutta, ja sopii myydä heidän elatuksekseen. Ovatko ne vielä tallella?"
"Tietysti ne ovat tallella! Kun Sigfrid mestari kuoli ja Tuomas tuli holhojaksi, sai Tuomas rasian, jossa lasten omaisuus on, säilytettäväksi. Se on mestarin omalla sinetillä varustettu. Mitenkä me sitä olisimme uskaltaneet avata, me?"
"Siinä olette tehneet oikein, mutta vain vähäksi aikaa. Ettekö ymmärrä, Dordei, että lasten omaisuus makaa siinä ilman korkoa, nyt kun parahiten tarvitsisivat elatuksen apua. Missä poika on?"
"Hän, tuo kukonpoikanenko? Sen pääskyset tietävät paremmin kuin minä. Kuten kylvö on, sellainen on satokin. Bennu on kasvanut Aake herran jumalattomien ratsastajien joukossa; nyt on hän ampunut miehen Kirkniemessä ja hänen on täytynyt mennä pakoon Saksanmaalle. He olivat täällä häntä takaa ajamassa, mutta ihmiset luulivat että he sen tekivät vain näön vuoksi. Kaikki pitivät Bennusta, ei yksikään sielu surkutellut Greger Anderssonia. Greger sai sopimattoman kuulan poskensa lävitse, ja vinosuiseksi hän jää koko elin-ajakseen, mutta luullaan, että hän kyllä paranee."
"No niin, eiköhän ole paras, että Tuomas, joka on holhoja, avaa rasian sekä minä vieraana miehenä todistan mitä siinä on?"