"Mitäs sanot Tuomas?"
Tuomas laski pois savilapionsa, pyyhki nenäänsä kämmenensä nurjalla puolella ja sanoi, ettei hän rasiaa antaisi avata ennenkuin molempien lasten läsnä-ollessa ja jahka poikakin on laillisessa iässä.
"Se on siis vasta seitsemän vuoden perästä", virkkoi tullimies pahoillaan. "Me molemmat emme ole keltanokkia enää ja poika on ulkona vaarallisilla retkillä. Nuori taikka vanha, ei yhdellekkään meistä ole sinetillä vakuutettu seitsemää elonvuotta. Nyt lapset kärsivät nälkää, ja me elämme. Miksikä vitkastella kun tuo kuitenkin on holhojan tehtävä?"
Tuomas pysyi järkähtämättömästi päätöksessään. Olisiko hän kuunnellut syitä, ja ollut sukuansa huonompi, ylenantanut kansansa päähyveen?
"Noh", sanoi Lydik Larsson, "yksi ehdotus on vielä jäljellä. Minä matkustan Turkuun ja menen kaikessa alammaisuudessa tervehtimään presidentti Juho Kurkea. Tahdotteko te, asianomaista kuittia vastaan, antaa rasian minulle, niin minä presidentin ja todistajien läsnä-ollessa annan sen aukaista. Sitten kun varmaan tiedän lasten omaisuuden arvon, otan, jos presidentti sen sallii, siitä osan lapsille ja annan uudestaan sulkea rasian hovioikeuden sinetillä. Riippuu sitte holhojasta, tahtooko hän säilyttää rasiaa itse luonaan, vai jättääkö hän sen kuittia vastaan hovi-oikeuden huostaan. Tämä viimeksi mainittu olisi luotettavampi. Teidän torppanne saattaa palaa, tahi joutua rosvojen ryöstettäväksi."
Uusi neuvottelu. Mitä kaikkea nuot lain-oppineet keksivät! Tuo oppimaton torppari kunnioitti taika-uskoisesti kaikkia sinettejä, mutta mitä hän kädessään piti, oli hänen mielestään kuitenkin luotettavammassa tallessa, kuin jos hän sen olisi muille jättänyt. Tuomas ei myöntynyt.
Hänen viisaampi puolensa oli toista mieltä.
"Isän aikana", sanoi Dordei, "ryösti sotamiehet kaikki mitä vain löysivät. Meidän aikanamme tekevät voutien palveliat monessa paikassa samaa. Muistatko miten talvella kävi, kun Mannu oli yksin tuvassa ja veti palavan kekäleen takasta lattialle olkien joukkoon? Sinä olit lasten kanssa lukukinkereillä, minä huhdoin vaatteita jäällä, avannolla. Ellei Jumala olisi lähettänyt minua noutamaan sinun paitojasi, mitä olisi tullut tuvasta, Mannusta, Hagarin ja Bennun perinnöstä? Lähetä rasia hovi-oikeuteen! Se on kuusikymmen-leiviskäinen kuorma toisten tavaraa, kun meillä täten on vastattavana."
Lydik Larsson muistutti, että presidentti Kurki oli ollut kummina lapsille.
"Kah niin, näet sen?" sanoi Dordei. "Eiköhän Jumala itse tätä asiaa sovita kuten hakaa aspiin? Lyö haka kiinni, Tuomas, niin lasten omaisuus on lukon takana. Hän joka on hovi-oikeuden päämies, on tietysti enimmän lain-oppinut tässä maassa."