He tulivat Turkuun tiistaina, juuri kun vaskitorven ääni ilmaisi että keskiviikkona oli juhla. Pietari Luth oli hankkinut heille kortteerin eräässä, tuon kansasta täytetyn kaupungin syrjäisessä paikassa. Ahtaan huoneen nurkka oli kylläksi suuri hänen rikkaalle lankomiehellensä. Hagar sai makuupaikan itselleen ullakossa. Pietari Luth oli nyt ylioppilas ja siis myöskin yhtenä tämän suuren päivän sankareista, sillä ensimmäisten ylioppilaitten lukumäärä nousi ainoastaan 44:ään.
Ei ollut helppo tässä juhlatouhussa päästä niin mahtavan henkilön puheille, kuin presidentti Juho Kurki oli. Mutta kilisevä kädenpuserrus hovimestari Antonius Papen luona sai paljon toimeen. Lydik Larsson pääsi jo tiistai-iltana neljänneksen tunnin ajaksi presidentin puheille. Vastaan-otto ei ollut oikein suosiollinen. Siinä sai tullimies ankaran nuhtelun leväperäisyydestään tullitulojen ylöskannossa; tämä asia oli niin suuri, että hän siitä saattoi menettää virkansa. Kenraalikuvernööri oli suuruksissaan niistä petoksista, joita oli harjoitettu. Tullimies saisi kuitenkin uudestaan tulla presidentin puheille torstaiaamuna k:lo 7 saadaksensa laveampaa selitystä hovioikeudessa olevasta riidasta.
Huonoja uutisia! Lydik Larsson kumarsi suurimmassa nöyryydessä ja aikoi juuri lähteä, kun presidentti, jonka erinomainen muisto oli tunnettu, sanoi:
"Missä olen teidän ennen nähnyt?"
"Liian suuri kunnia näin alhaiselle palvelijalle kuin minä olen", vastasi tullimies. "Se oli 13 tahi 14 vuotta taaksepäin Karjassa. Teidän armonne suvaitsi korkealla läsnä-olollaan kunnioittaa kahden köyhän lapsen kastamista."
"Karjassa? Oliko se Sigfrid mestari, joka lapset kastoi?"
"Oli teidän armonne. Minulla oli onni silloin olla läsnä."
"Oliko sotamarsalkka Tott myöskin läsnä samassa tilaisuudessa?"
"Oli, teidän armonne."
"Hän mainitsi siitä jotakin pari vuotta sitten. Se oli poika?"