"Kuka rohkenee puhua moittimalla Kustaa kuninkaan tyttärestä?" ärjäsi tuo suuttunut vanha sotamies. Näytti siltä, kuin keskellä juhlaloistoa sillalla olisi syntynyt kahakka. Onneksi juhlakulku veti kaikkien huomion puoleensa, ja niin monta nyrkkiä kohotettiin vasten tuota rohkeapuheista merimiestä, että hän havaitsi parhaaksi patikoida tiehensä. Kuningatar, Kersti röökinä, oli myöskin kansalle rakas, hänen suuren isänsä tähden, joka eli kansan muistossa. Ei yhtäkään kuningasta ole Suomessa niin rakastettu, kuin suurta Kustaa II Aadolfia.
Sotkettuna, tuupattuna ja repaleisin liepein, hehkuvin poskin sekä hajalla hapsin, vietiin Karjasta tullut torpantyttö tuossa auttamattomassa ahdingossa eteenpäin akatemiarakennukselle asti, johon väkijoukko virtaili juhlakulun jäljessä. Eräässä kadunkulmassa hän kyllä olisi päässyt pois, mutta hän antoi vieläkin tuupata itseään eteen päin. Hänpä tahtoi nähdä, hänpä tahtoi kuulla kaikkea, mitä nähtävissä ja kuultavissa oli.
Sillä välin kuin sisällä pidettiin oppineita puheita, huvitteli kansa itseään ulkona katselemalla sotaväkeä ja varsinkin ratsuväen taajoja rivejä, jotka täyttivät kaikki lähikadut ja aukeat paikat niin pitkältä, kuin silmä kannatti. Tässä ei ollut nyky-aikainen paraati, jossa joka nappi on kiinni napitettu, joka nauha asetettuna kuten olla tulee. Virkapukujen aika ei ollut silloin vielä. Sotajoukon eri osastot saattoi tuntea niitten yhtäläisestä asevarustuksesta. Ratsastajilla oli keltainen sekä myöskin musta nahkavarus, osaksi myöskin puolivarustus: rynnäkköhytyrä, rinta- ja selkähaarniska, nahkakintaat, miekka ja Kustaa II Aadolfin käytettäväksi määräämä 11 jalan pituinen keihäs, jonka hän oli 15 eli 18 jalan pituisesta lyhentänyt. Ne, joilla ei ollut keihästä, kantoivat olallaan lyhyttä ratsupyssyä, jossa oli siihen aikaan hiljan keksitty piilukku. Jalkaväen muskentinkantajilla oli pitemmät aseet. Prikaati tahi rykmentti sai kyllä välistä nimensä värinsä mukaan, mutta tämä riippui useasti lipusta ja sotamerkistä. Ruotsalaisen sotajoukon kiitetyt siniset ja keltaiset rykmentit nimitettiin heidän takkinsa värin mukaan. Suomalaisilla sotajoukoilla sekä jalka- että ratsuväellä oli harmaa kotimainen väri vaatteissaan, joka ei juuri paraatipukuun hyvin soveltunut. Tässä oli enimmästä päästä nuorta väkeä, joka kohta piti lähetettämän täyttämään Juhana Banérin pikaisesti harventuneita rivejä. Sotilas-vanhukset taistelivat Saksanmaalla, mutta osa heistä oli kotimaassa varaväkeä opettamassa. Ratsastamaan oppinut porvaristo otti osaa juhlaan ja katsojain eteen kuvautui kirjava, monivärinen näkö-ala.
Tähän sopii lisätä, että sinä vuonna 1640, jolloin oli varaa toimeensa vihkiä akatemia, asetti Suomi 17,380 miestä sotavarustukseen, eli noin joka kahdeksannen asekuntoisen miehen silloisesta väestöstä, nimittäin 13,780 miestä jalkaväkeä ja 3,600 miestä hevoisväkeä. Tästä joukosta oli 8,048 miestä ulkopuolella omaa maatansa ja 9,332 odotti kotimaassa käskyä sotaan.
Puheitten jälkeen, joita akatemiarakennuksessa pidettiin, seurasi jumalanpalvelus tuomiokirkossa. Vahdit seisoivat portilla; eipä monenkaan tuosta suuresta joukosta onnistunut sisälle päästä, mutta Hagar kyllä pääsi. Rääsyjä ja raamukkeita, entäpäs?
Kirkosta väkijoukko riensi alas Linnankadulle päin nähdäksensä vieraita, jotka olivat Kuningattaren päivällisille kutsutut. Kl. 8 illalla tuli Hagar kotia, käytyänsä monta harhatietä löysi hän vihdoinkin kortteerinsa. Mutta mimmoisena hän oli? Tomusta harmaana, vaatteensa priiskotettuna loalla, joka hevosten juostessa räiskyi ympäri. Kulkemisesta ja heinäkuun auringon helteestä mustanruskeaksi ahvettuneena, kengät kallellaan, — hän oli saanut Turussa kengät — hiukset, kuten kuusen parta. Pyhäpäivähameesta, tuosta ennen ihaillusta saksanvillaisesta, oli ainoastaan repaleet jäljellä, ja niistä sitä ei entiseksi olisi tuntenut.
"Ja sinun täytyy mennä hoviin huomenna kl. 7!" huudahti tullimies.
"Marsippas heti saunaan!"
Mutta sinä päivänä ei Turussa yhtäkään saunaa lämmitetty.
"Noh, kaivolle sitte!"
Emäntä, eräs räätälinvaimo armahti rääsyläistä. Hagar vietiin pesuhuoneeseen, vaatteet riisuttiin, kaivosta tuotiin kaksi ämpärillistä kylmää vettä, jolla tyttöä virutettiin ja sitte hänen ylleen puettiin hänen toinen, puhdas paitansa; tytölläpä oli ollut kaksi mukanaan myttysessä. Yön-aikaa ja räätäliä käytettiin tytön hovissa-käynnin valmistuksiin eli hänen presidentille esittämistänsä varten.