Hagarilla oli kylliksi ymmärrystä mennä suutelemaan uuden holhojansa kättä. Päivä rupesi sarastamaan merellä ajelehtivalle lastulle, joka oli löytänyt rannan. Ja vielä valoisammaksi se kävi, kun holhoja lisäsi:
"Tiedätkö sinä, että olet syntynyt samana yönä kuin kuningatar? Sinun pitää saaman lukea."
14. Ruotsalainen Leonidas.
Tulkaapas ne ottamaan!
"Kolmen tunnin lepo. Ratsumiehet astuvat hevosen selästä ja ratsuille syötetään, mitä niille kaupungissa saatavissa on. Päivän koittaessa kaikki asukkaat käsketään torille. Kaikkien täytyy olla mukana muurien kuntoonpanemis-työssä. Hakkaa maahan jokainen, joka vastaan vänkäilee! Kaikkea mitä kelpaavaa on, sitä käytetään, kiviä, tiiliä, risuja, pölkkyjä, santaa, multaa. Lähellä olevat rakennukset, tahi niin monta kuin ehditään, hävitetään tarve-aineiksi. Te, ratsumestari Sigfridsson, hankitte hevosille ruokaa, ja te, kapteini Stamer, annatte tutkia kellarit ja aitat muonavaroja varten. Jos viini-astioita löydetään, niin niitä vartioidaan. Päiväpalkka miehistölle, mutta ei mistään hinnasta tippaakaan hävittämiseksi! Eversti Gordon, te pidätte johtoa muurien luona. Minä luotan teihin, joka olette lähin mieheni. Te tiedätte, että tässä aika on täperällä. Kaksi tuntia auringon nousun jälkeen etujoukot meidät jo ennättävät."
"Vielä saattaisimme ennättää pääväen", sanoi Juho Gordon, joka oli
Kustaa II Aadolfin kiitettyjä skottilaisia, nykyään Wiipurin ja
Uudenmaan jalkaväen jäännösten päällikkö.
"Ratsuväen? No niin, mutta kun viholliset ovat kantapäillämme, teemme viisaammin, jos telkeemme sotajoukon selässä olevan portin."
Ja väsyneenä, kuten koko hänen väkensä, äkillisen öisen ratsastamisen perästä, viskasi päällikkö itsensä olkilyhteelle pitkäkseen siinä talossa, jonka asukkaat hän nykyään oli pelästyttänyt ja karkoittanut heidän yörauhastaan. Nukkumisesta ei puhettakaan, muutaman silmänräpäyksen lepo oli ainoa mahdollisuus, lakkaamatta häntä häirittiin uusilla sanomilla sekä käskyjen pyynnöillä. Talon lapset, jotka oli pantu ullakon turviin, itkivät ääneensä. Koirat ulvoivat. Hevosenkavioin kopina ja ihmisten melu kuului ulkoa kadulta. Vahti, joka oven edustalla seisoi vilusta tärisevänä, paiskeli käsiään ristin rastin ja katseli halajavin silmin takassa palavaa valkeaa, joka oli tehty rikkinäisistä tuoleista, rahin ja pöydänkappaleista sekä kaikellaisista poltto-aineiksi kelpaavista esineistä. Oli kylmä, pimeä yö, Maaliskuun alkupuolella 1641. Uhkaavien lumipilvien välistä kimalteli Otava kaukana pohjoisessa lumisen Ruotsin ja etäisen Suomen ylitse.
Juhana Banér seisoi loistavan, voittorikkaan ratansa lopussa. Hän oli oitis uudenvuoden jälkeen, huolimatta silloin vallitsevasta kovasta pakkasesta, alkanut rohkean matkansa Thüringistä Tonavata kohden. Keisari ja hänen valtiopäivänsä olivat koossa Regensburgissa vaaraa aavistamatta. Mikä loistava saalis, jos kuten kotka iskisi kiinni Rooman valtakunnan ruhtinoihin ja päämiehiin, sekä teräksisin kynsin veisi ne pois ja laskisi varovasti alas Itämeren rannalle tahi Tukholman linnaan! Tämä oli jo toinen kerta, kun suomalaisen ratsuväen hevoset joivat Tonavasta. Nyt heidän ratsastajansa saattoivat kuuluvasti huutaa "hyvää huomenta" keisarille virran ylitse; jää oli kiinni takonut tuon väkevän virran, joka kesyllä pinnallaan nyt kannatti Köningsmarkin ja hänen 600 miehisen ryöstävän partiojoukkonsa. Mutta äkki-arvaamatta tuli suoja-ilma. Heltyneenä katolilaisten rukouksista, itki Neitsyt Maria jään sulaksi. Kuten kevät-tulvia virtaili keisarin joukkoja joka haaralta, ja Banérin täytyi vähälukuisen joukkonsa kanssa pelastaa itsensä kiireisesti peräytymällä, josta sotahistoriakin kiitoksella mainitsee. Hänen jälkijoukkonsa, jota henkirykmentin eversti, Eerik Slange komensi, puolusti peräytymisretkeä semmoisella urhoollisuudella, että sen nyt yön tullen, vihollisten ollessa kantapäillä, täytyi heittäytyä tuohon vähäiseen, heikosti varustettuun baierilaiseen Neunburgin kaupunkiin joka sijaitsi peräytymislinjalla lähellä Böhmin rajaa. Banérin käsky kuului: kokoo hajonneet joukot ja yhdy minua joukkooni Chamissa! Mutta ennenkuin Banér sinne ehtisi, olisivat viholliset jo häntä vastassa. Käskyjä saattaa totella korpraalin ja sotapäällikön tavalla.
Gordon meni kortteeriinsa virkistääksensä itseänsä omalla tavallaan. Hän antoi valaa itseänsä kylmällä vedellä. Tätä lääkettä hän käytti sekä kipua että väsymystä parantaakseen. Mutta hänellä oli myöskin toinen, vielä tehokkaampi lääke, pieni taskuraamattu. Hän istahti ja rupesi tätä tulisoihdun ääressä lukemaan.