Tuota pikaa oli Niemand muurin toisella puolen ja alhaalla vallihaudassa. Siinä alkoi jahti semmoinen, joka veti kaikkein katseliain silmät puoleensa. Karkaaja ajettiin piilostaan ulos aukealle kentälle. Hän juoksi kuten ajettu ilves vakoovaa ratsastajajoukkoa kohti, kompastui, vaan pääsi jälleen jaloillensa kyykistyi alas, liukui vainion-ojaan, joutui näkymättömiin ja ajettiin taas näkyviin. Jos hänkin oli nopsajalka, niin kyllä hänen takaa-ajajansakin oli yhtä liukas. Vihdoin hän saavutettiin. Molemmat pojat nähtiin painiellen kierivän toinen toisensa ylitse. Baierilainen oli isompi ja voimallisempi, mutta hänen takaa-ajajansa oli notkeampi ja ketterämpi. Neljä baierilaista ratsumiestä läheni auttamaan maanmiestänsä. Slange lähetti yhtä monta kaupungista. Laukauksia vaihdettiin, pojat katosivat ruudinsavuun. Kun he taas tulivat näkyviin, toi Niemand vankinsa, hihnalla sidottuna, kaupunkiin.
"Kukas on tuo reipas poika?" kysyi Slange.
"Hän sanoo nimensä olevan Niemand, Ei-kukaan", vastasi Gordon. "Minä löysin hänen eräällä satamalaiturilla Suomessa, kun toissa kesänä sain käskyn tuoda Viipurilaisiani tänne. Tuosta kissanpojasta saattaa tulla leijona, jos muuten kuulat hänelle elonpäiviä suovat."
"Hyvä. Saat kirjotuttaa hänet kirjoihin korpraalina… Kinnemund, toimita, että naiset ja lapset ajetaan muureilta pois! Taube, tuotappas palkkia tänne, läntinen torni tarvitsee vahvistusta. Tunnin päästä saattaa Mercy olla täällä."
Kello oli 9 paikoilla aamulla, kun kenraali Mercyn eturatsastajat näkyivät maantiellä ja kohta heidän perässään seurasi vahvat osastot hevosväkeä. Erik Slange tarkasti kiikarinsa avulla vihollisten jokaista liikettä eikä salannut pelkoansa. Antaisivatko nuot ratsujoukot hänen olla hätyyttämättä ja jatkaisivatko he marssiansa Banérin jäljissä? Tätä hän pelkäsi. Vai odottaisivatko he pääjoukkoansa iskeäksensä tuhoa tuottavalla ylivoimalla tuohon melkein varustamattomana olevaan Neunburgiin? Tätä hän toivoi.
Eipä hänen toivonsa pettynytkään. Mercyn hevosväki odotti jalkaväkeä, joka saapui päivällisaikaan, eikä ainoastaan Mercy, vaan hänen jäljessään myöskin arkkiherttua Leopold Wilhelm ja Piccolomini keisarillisen joukon päävoimalla, noin 20,000 miestä, jotka kaikki ajoivat takaa Banéria. Hän oli, ennätettyään tuskin päivän marssin heidän edelleen 10 tuhanneksi kokoon sulaneen ruotsalaisen sotajoukkonsa kanssa, asettunut länsi Böhmiin. Nyt näkyi, miten tärkeää oli, etteivät keisarilliset tietäneet, suuriko Ruotsin sotavoima Neunburgissa oli. He luulivat täällä saavansa puolet ruotsin sotajoukosta kynsiinsä. Takaa ajo keskeytettiin, Neunburg piiritettiin joka haaralta.
Maaliskuun 8 päiv. 1641, iltapuolella, kun kaupunki oli piiritetty, tuli sovintolähetti arkkiherttualta Erik Slangen kanssa pakkosopimusta hieromaan. Ruotsalaisen päällikön pitäisi käsittämän, että tässä puolustus oli mahdoton, sekä antautua koko osastoinensa vangiksi.
Erik Slange oli asettanut väkensä siten, että näytti toista vertaa lukuisammalta, kuin mitä se todellisuudessa oli, sekä otti portilla sanantuojaa vastaan. Hän oikasi oikean käsivartensa vastaten suomalaisella vakaalla levollisuudella, että niin kauan kuin hänellä vielä on tämä toinen käsi, niin hän, sekä hänen väkensä kyllä Neunburgia puolustavat.
Lähettiläs muistutti:
"Hänen korkeutensa arkkiherttua tarjoaa nyt teille kunniaa tuottavia ehtoja, mutta jos häntä pakotetaan rynnäkköä tekemään, niin hän ei voi taata, että armoa annetaan. Hän vaatii, että koko varustusväki oitis laskee aseensa pois."