"Kohta sinä saat miekan", jatkoi eversti Gordon poika Niemandille. "Muista silloin, että elämme kurjuuden ajassa ja taistelemme sen puolesta, että kukin kansa, saisi kulkea oman Jumalansa nimessä, eikä olla toisten omantuntojen tuomarina. Sen asian puolesta tapamme ilman armoa ja kuolemme ilman pelkoa. Vaikeampi on tappaa kuin itse kuolla, mutta rikkaruoho on tulella poltettava: hyvä vilja kasvaa parahiten tuhasta. Muista, joka kerta kun vedät tupestaan uuden miekkasi, että käytät sitä Jumalan kunniaksi ja ihmisten omantunnon-rauhaksi! Piirrä nämät sanat verelläsi miekkaasi, ja tiedä, jos siihen tartut näitä sanoja muistamatta, niin olet murhaaja!… Mene, sinä saat kolmen tunnin levon. Me tarvitsemme huomenna kaiken voimamme."
15. Neunburgin viimeinen päivä.
Vielä yksi päivä, pojat!
Yksi ainoa päivä vielä!
Yön pimeät hetket eivät levossa kuluneet. Murtuneitten muurien sisäpuolella työ jatkui lakkaamatta. Avaramman muurin-aukon sisäpuolelle rakennettiin uusi varustus, mutta vain näön vuoksi, höllästi kokoon kyhätyistä keveistä puista, jotka kaukaa nähden näyttivät vahvalta linnoitukselta. Tämän vallituksen alle laitettiin miina, johon meni suurin osa jäljellä olevasta vähäisestä ruutivarastosta. Muskettia ja karpiineja varten säästettiin vain 10 latinkia mieheen ja näihinkin latinkeihin täytyi panna pieniä kiviä; kuulat olivat kaikki loppuun ammutut. Puolustuksen täytyi tapahtua kiiltävin miekoin. Kaupungin pohjoinen puoli oli kärsinyt vähimmän, sen torni oli vahvin, päällysrakennus oli liuskasavesta ja perustus graniittikivestä. Täällä suljettiin kadut tuota pikaa valmistetuilla vallituksilla, lähimmän muurin viereen laitettiin peitettyjä käytäviä, joihin pantiin ampumareikiä, ja näitä varten säästettiin viimeiset latingit. Hevoset rupesivat rehun puutteesta kaatumaan. Huonoimmat tapettiin varoiksi nälänhädän häätämistä varten. Slange hoiti itse miinan maahan laskemista. Pimeässä se oli sekä vaarallinen että vaivalloinen tehtävä. Vakoojia pelättiin; ei oltu varmana siitä, että kaikki asukkaat olivat kaupungista lähteneet. Miina piti sytytettämän maan-alaisella ruuti-sytyttimellä, joka oli 20 kyynärän pituinen; pitemmän olisivat kuulat saattaneet repiä ylös tahi hevoset kavioillaan loukata. Siinä oli nähtävästi sytyttäjän henki vaarassa.
Slange kääntyi päällikköjen puoleen, jotka häntä lähinnä seisoivat.
"Kinnemund, lähetä minulle luotettava mies, joka ei huoli hengestään enemmän kuin poikki taitetusta hevosenkengästä! Minä en takaa, että hän täältä elävänä pääsee, mutta jos hän elää sekä on sytyttimen sytyttänyt oikeaan aikaan, ei sekuntiakaan liika aikaisin eikä liika myöhään, on hänen arvonsa ylentynyt yhden asteen ja hän saa sata unkarilaista guldenia käsirahaksi."
"Tiedän minä yhden", vastasi Kinnemund.
"Minä tiedän toisen", sanoi Koschels.
"Yksi asia vielä! Hänellä pitää olla silmät, jotka näkevät seinän läpi. Hänen täytyy nähdä ilmoitusmerkkini ruudinsavun lävitse. Minun käskyni pitää olla tehtynä ennenkuin kissa ehtii silmiään räpäyttää."
Sotaherrat empivät. Heillä oli luotettavia miehiä, jotka saattoivat henkensä myydä messinkisoljesta, mutta mistä sellaisia silmiä löytäisi? Ja vähäistä miettimis-aikaa pohjolan asukas aina tarvitsee.