"Mitenkä tämä? Joas", sanoi hän otsaansa rypistäen, "tällä tavallako sinä osotat pitäväsi huolta talon maineesta? Etkö häpeä ruveta kauppoihin ruumiinryöstäjien ja rosvosotamiesten kanssa?"
Joas teki hätävalheen. Eräs eilispäivänä ryöstetty uskonheimolainen oli pakottanut häntä näitä ottamaan leipärovon edestä.
"Sinä valheen valmistelia!" Vanhus mittasi häntä ylenkatseellisella silmäyksellä. "Sinä olet ostanut sotasaalista mustalta Kunzilta."
Musta Kunz oli noita sodan saaliinhimoisia korppikotkia, jotka hyökkäävät sotakentälle ryöstääksensä kuolleita ja tehdäksensä lopun haavoitetuista. Hän ei laiminlyönyt vahakynttilän uhraamista metsästäjien suojeluspyhälle Hubertille, mutta asioissa tuo hurskas pyhienpalvelia halukkaimmin oli juutalaisten kanssa.
Ruben Zevi katsahti välinpitämättömästi saalista ja havaitsi esineen, joka hänen huomiotansa herätti. Se oli hienosti liljan muotoon valettu hopeainen hiusneula. Hän otti sen käteensä, tarkasteli sitä ja löysi merkin liljan lehdillä.
"Niin", sanoi hän miettiväisenä, "tämä on se toinen. Mistä Kunz on neulan löytänyt?" Joas ei sitä tietänyt.
"Kutsu hän tänne illalla hämärän jälkeen! Ruumiinrosvo ei päiväs-aikaan saa minun portistani tulla sisään. Joas, tulevalla kerralla kun sinä teet kauppaa sellaisten ihmisten ja sellaisten tavarain kanssa, niin pauloita reppusi sekä lähde sille matkalle, josta sinun olen ottanutkin! Neulan minä pidän, se on ennen ollut minun."
Postin kuljetus Saksanmaalla oli siihen aikaan hyvin hidas, epävarma ja välistä aivan äkkiä keskeytetty. Kaikkia tärkeimpiä asioita toimitettiin asiamiesten tahi sananlennättäjien kautta. Ruben Zevin luo tuli sellaisia joka päivä. Muutamat saivat ratkaisevan vastauksen konttoorissa; toiset, jotka toivat salaisia asioita muassaan, vietiin erityiseen huoneeseen jossa raharuhtinaan kanssa kahden kesken puhuttiin. Toinen toisensa perästä ilmoitettiin ja pääsi puheille vähäiseen, isomman konttoorihuoneen sisäpuolella olevaan kaapin muotoiseen huoneeseen.
Tänään ilmoitettiin parrakas protestanttinen senaattori Augsburgin kaupungista. Asia koski lainaa, jonka tuo kaupunki oli vuonna 1631 ottanut ja josta se oli pannut tullinsa pantiksi ja tämä laina-aika oli nyt loppunut. Augsburgin olivat ruotsalaiset sittemmin valloittaneet ja keisarilliset olivat ottaneet heiltä pakko-veroa; kaupunki ei voinut maksaa ja sai tuskalla ja vaivalla pitkitystä kahdenkymmenen prosentin korkoa vastaan.
Sen jälkeen astui sisään eräs kaniikki Trieristä. Tuomiokapituli oli riidassa piispansa kanssa ja tarvitsi ennaltamaksun. Tosin kyllä, että Ruben samaa tarkoitusta varten oli myöskin ruhtinaalliselle piispalle ennakolta antanut rahoja, mutta nuot prelaatit olivat rahallisia, he saivat runsaat tulot pyhiinvaeltajilta, jotka kulkivat rukoilemaan Saksanmaan pyhintä jäännöstä, Vapahtajan saumatonta ihotakkia.