Hagar tuli suunnilleen vasta, kun hän jälleen seisoi pelastettuna linnan portahitten luona. Siinä johtui hänen mieleensä ne tavuut jotka hän portaita alas tullessaan oli jakanut jokaiselle askeleelle. Nyt hän asetti sanansa vähän toisin, kun hän astui portaita ylös: "Hy… vä… ett'… en… seu… ran… nut… Kus… tua…"
18. Miinoja ja vastamiinoja.
Valtiolla on oma siveys-oppinsa ja rehellisellä miehellä omansa.
Neuvoton kirjuri, kuninkaallinen sihteeri Niilo Niilonpoika Tungel tuli velvollisuutensa mukaan kello kuusi aamulla valtiokanslerin etuhuoneeseen vastaan ottamaan käskyjä päivän toimia varten. Hän sai kauan odottaa, hänen korkea päällikkönsä oli kuningattaren luona, kuten näihin aikoihin usein tapahtui, kertoaksensa hänelle tärkeitä asioita. Tungel ei ollut yksin odottamassa; täällä oli hallituksen keskipiste, täällä sääskiparvi lakkaamatta lensi päivänvaloa kohti, täältä moni palasi takaisin kärventynein siivin. Salaperäiset silmänluonnit osottivat, että useimmat käyttivät kirjurin mahtavaa puoltosanaa.
"Mitä kiirettä nyt lieneekään?" kysyi eräs aatelinen ratsumestari, joka aikoi pyytää läänitys-maata maksamattoman palkan sijasta. "Kirjuri sen tietää: tuleeko Tanskalaisten ja meidän välille sota?"
"Jumala varjelkoon!" vastasi Tungel, kohottaen olkapäitään, kuten hän oli oppinut valtiomiesten koulussa. "Sotaa meillä on enemmän kuin kunnolla hoitaa saatamme. Tuumaan, että on joitakuita valituksia, joita talonpojat ovat tehneet aateliston läänityksien takia."
"Sellaiset kuuluvatkin neuvoskunnan tehtäviin, kun kuningatar on ala-ikäinen", muistutti eräs tuomari, joka oli tullut kumartamaan saadaksensa laamannikuntaa.
"Suokoon Jumala, että hän olisi laillinen ja löisi juutalaista korvalle, koska sanotaan hänen olevan kovin miesmäisen", huokasi eräs Turkulainen rihkamakauppias, joka salpietarilastinsa suhteen oli tullut pahoin petetyksi.
"Niin, sanoppas sitä!" virkkoi eräs vanhanpuolinen, arvokas virkamies, jolla oli suuri ruuppa leuassa. "Pitkiä aikoja on kulunut siitä, kuin meidän vesillä olemme hollantilaista nähneet, ja syynä siihen on juuri tuo kirottu Juutinrauman tulli. Taitaapa olla kuninkaallinen kirjuri Tungel, jonka minä onnekseni tässä saan nähdä?"
Tungel, joka pöyhkeästi oli istunut lavitsalle, kun kaikki muut seisoivat, vastasi armollisesti, että hän oli sama mies.