"Ei, hänen pitäisi mennä hakkaamaan pihlaja poikki", neuvoi nuori
Gabriel.
"En tiedä, ehkä hän tekee jommallakummalla tavalla", vastasi Hagar.
Rouva Sofia De la Gardie oli vähitellen ruvennut satua kuuntelemaan.
"Mamselli", sanoi hän opettajattarelle, joka mietti sadun siveys-opillista tarkoitusta, "antakaa lapsille heidän illallisensa; heidän on aika mennä levolle. Ja sinä, Gabriel, vie tuo rahalaatikko-rohju pois kammariisi, se on täällä tiellä vain. Hyvää yötä, pienokaiseni!"
Turhaan Kaarina pyysi saada kuulla satua toistamiseen. Äiti oli hellä ja hyvä, mutta järjestys Kurjen perheessä oli ankara. Lapset suutelivat äitinsä kättä ja tottelivat.
Heidän mentyään, katseli rouva Sofia De la Gardie kertojaa äidillisesti tutkivalla katseella ja kysyi:
"Oletko sinä tuhkimus?"
"Välistä tuntuu siltä, kuin olisin", vastasi Hagar.
"Mikä sinun on, lapsi? Etkö ole saanut kaikkea? Eikö Kersti röökinä sinulle hyvyyttään tuhlaamalla tuhlaa? Etkö ole saanut oppia, jota sydämmestäsi olet halannut? Eikö sinulla ole ystäviä ja kaikkea, mitä rohkeimmissa unelmissasi olet toivoa saattanut? Mitä pyydät sinä vielä?"
"Vapautta", vastasi Hagar arasti.