"Niin, niin, minä tiedän, mutta se aika saattaa tulla, lapseni, jolloin puolinainen tulee kokonaiseksi", sanoi Sofia De la Gardie liikutuksella, joka osotti, että hän vähitellen oli suostunut miehensä tuumiin Kustaan tulevaisuudesta. Syntyperää lukuun ottamatta ei tuo ylhäinen Kurjen perhe saattanut toivoa rikkaampaa eikä esitettäväkseen sopivampaa miniää.
Presidentti palasi ja puhui puolisolleen jotakin kahden kesken. Hän oli kovin pahoillaan eräästä uutisesta, jonka hän äsken oli kuullut neuvoskunnassa. Valtiollinen salaisuus, joka oli erittäin tärkeä, oli tullut ilmi, ei tietty miten eikä kenenkä kautta. Eräs neuvoston päätös, josta oli suljettujen ovien takana keskusteltu ja ainoastaan neuvoston jäsenien ja kuningattaren läsnä ollessa, oli samana päivänä kerrottu vieraan vallan lähettiläälle, jonka vähemmän kuin kenenkään muun olisi tullut saada siitä vihiä.
Se varma tieto, ett'ei edes hallituksen salaisimmissa neuvotteluissa oltu turvattuna palkattujen urkkijain vehkeistä, oli hämmästyttänyt kaikkia. Nyt tahdottiin käyttää kaikkia keinoja, millä vain olisi mahdollista päästä kavaltajan jäljille ja saada häntä kiinni. Jollei tämä onnistuisi, olisi valtakunnan turvallisuus alttiina ja sen lisäksi tulisivat neuvoskunnan jäsenet epäilemään toinen toisiansa ja poissa olisi se yksimielisyys, josta valtakunnan onni riippui.
Enempää ei nyt saanut ilmoittaa ja tätäkin tuli suurella huolella salassa pitää. 236 vuotta myöhemmin saattaa lukia aavistaa, mitenkä tämän asian laita on. Pietari Wiben sanansaattajaa, joka Kristian IV:nelle toi tiedon Niilo Tungelin luuletelluista havainnoista, oli jonkun tekosyyn tähden viivytetty rajalla ja niin runsaasti kestitetty, että onnistuttiin saada häneltä kirjeet taskusta, jotka sitten taitavasti aukaistiin ja pantiin jälleen kiinni, kun ensin oli ehditty ottaa kirjoituksista jäljennös. Wiben lähettämät tiedot olivat varovasti kirjoitetut, ei yhtäkään nimeä mainittu. Tosi kyllä, oli Wibe lisännyt, ett'ei minun urkkiani ole oikein luotettava; mies oli vain mahtava olevinaan ja tahtoi ansaita hyvän lisätulon. Mutta siinä luettiin kuitenkin urkkian kertomus, mitä neuvosto 12 päivänä toukokuuta oli päättänyt, että nimittäin olisi ryhdyttävä sotaan Tanskanmaata vastaan. Uskoisiko kuningas Kristian ja hänen ministerinsä Wibeä tahi vakoojaa?
Presidentti sai vastavuoroa puolisoltaan kuulla salaisuuden Hagarista. Tyttö oli aina ollut ylevämielinen: nyt oli hänen odottamaton onnensa tehnyt hänet niin ylpeäksi, ett'ei hän enään kärsinyt olla kuningattarenkaan palveluksessa. Mitä oli tehtävä? Tuliko lähettää hänet pois hovista? Jos hän olisi Kustaan kanssa kihloissa, saattaisi hänet ottaa perheeseen omana lapsena. Hän oli nyt kaikessa niin aateliston vertainen kuin vain joku olla saattoi, mutta syntyperä, syntyperä!
"Älä ole huolissasi", vastasi presidentti, "minä olen keinon keksinyt. Kersti röökinä on hommannut tutkintoa pidettäväksi Suomessa, saadaksensa selkoa Hagarin sukuperästä. Minä olen pitänyt huolta siitä, että asiaa toimitetaan veltosti. Siinä olisi saattanut tulla ilmi monenmoisia vähemmän hauskoja asioita. On tultu erään rikoksen jäljille, mutta tytön isästä ei tiedetä mitään. Se on pää-asia. Olen puhutellut valtaneuvos Eerik Ryningiä, joka on laamanni Sörmlannissa, hän on kunnian mies, sekä on nainut, kuten tiedät, erään Maria Kurtzellin, mutta on lapseton. Hän on halullinen ottamaan Hagarin lapseksensa, vähäisestä ystävän palveluksesta, jonka minä olen tilaisuudessa hänelle osottamaan eräässä käräjäasiassa, hän kun riitelee liiviläisistä maatiloistaan. Sopii keksiä joku syy, jonkunlainen sukulaisuus — ja kaikki on selvillä. Suku on vanhaa aatelia, nimi kunnioitettu, eikä ole liika halpa yhdistettäväksi meidän perheemme kanssa. Lyhyesti sanoen, kaikki käy ikään kuin itsestään, mutta aikaa tarvitaan, ja siksi on paras, ettei Hagar jätä hovipalvelustaan. Meillä hän tulisi kohtaamaan Barbron ja Ingeborgin: se ei käy päinsä. Alan luulla, että Hagarin onnistuu pitää purjeet tuulessa siksi, kuin kuningatar lailliseksi tulee, ja Silloin hän itse saattaa valita nimen. Mutta Ryning on varmempi: tulkoon hän vain Ryningiksi."
"Entäs juutalainen?"
Presidentti kohotti olkapäitään.
"Minä teen, minkä saatan, voittaakseni tulevalle miniälleni hänen suosionsa. Hän saa sen laillisesti kirjoitetun ja täydellisesti vahvistetun todistuksen, jonka hän on pyytänyt… Hagar!"
Presidentin huolenpitojen esine astui samassa sisään, tietämättömänä niistä suunnitelmista, joita hänen tulevaisuudestaan tehtiin.