"Juho Holm? Verukkeita vain! Kerro minulle, mitä muistiinpanokirjassani seisoo toukokuun 12:ta päivältä!"
"En minä tunne armollisen röökinän muistiinpanokirjaa, mutta siihenpä varmaankin noin ylhäinen kuningatar on joka lehdelle kirjoittanut sanan: oikeutta."
"Mitä? sinä rupeat ynseäksi, sinä, joka olet juossut Pietari Wiben luo yöllä, viemässä varastettua kalua minun muistiinpanokirjastani! Mitä hän sinulle tarjosi tuosta kalliista uutisesta? Vähemmän, kuin minä, hän ei sinulle saattanut tarjota. Mitä hän tarjosi, sano! Lupasiko hän naittaa sinua jollekulle Kristian IV:nen jalkalapselle? Hänellä on koko tusina käytettävänä. Taikka eikö siinä ollut kylliksi? Myitkö sinä Ruotsin korkeammasta hinnasta? Tunnusta, että hän tarjosi sinulle Tanskanmaan kruunun, noin vasemmalta puolen! Kuinka saatoit sinä olla niin kurjan tyhmä, että jätit minun palvelukseni, jossa sinulla on kaikkea ja jossa saat kaikkea ja voit tehdä kaikkea, tuollaisesta vanhasta elähtäneestä kuninkaasta, joka tulevana vuonna lahjoittaa sinun jollekkin kaljupäälle amiraalillensa? Mene, sinä et edes kelpaa maankavaltajaksi; sinä kelpaat ainoastaan petturin piiaksi!"
"Onko minulle nyt suotu puhumisen vuoro?" kysyi Hagar, sillä välin kuin kuningatar kaatoi itsellensä vettä lasiin vesikarahviinista niin kiivaasti, että puolet meni pitkin yöpöytää.
"Puhu! Tunnusta! Ole lyhyt! Vielä sinulla on soitinkello."
"Uskallanko kysyä päivää ja tuntia, jolloin salaisuus ilmoitettiin tanskalaiselle lähettiläälle?"
"Toukokuun 12 päivänä kello 9 ja 12 välillä yöllä." Kristiina muisti, että Wiben tiedonannot, joista rajalla oli kopiat otettu, olivat kirjoitetut toukokuun 12 päivänä illalla, jonka vuoksi hän silloin eikä myöhemmin oli saanut tietoa neuvoston päätöksestä. Aikaisemmin ei hän myöskään olisi voinut saada salaisuudesta tietoa.
Hagar mietti, hänen hyvä muistinsa oli hänelle apuna. "Toukokuun 12 päivä oli keskiviikko", sanoi hän, hitaasti laskien, ikään kuin antaen jokaisen sanan olla todistajanaan. "Armollinen röökinä oli ollut neuvostossa aamupäivällä, aterioitsi myöhään ja lähti sitten ratsastamaan, katsellaksensa ylipäällikön uudestaan järjestämää Kuningattarenkatua. Illallisen jälkeen antoi armollinen röökinä tuoda esiin Delavarejoen ja Uudeksi Ruotsiksi nimitetyn uutisasunnon kartat, jonka jälkeen minä sain käskyn, röökinän varalle kirjoittaa muistiin tärkeimmät sieltä tulleet tiedot. Kello 11 illalla oli minulla kunnia jättää ote valmiina röökinän omaan käteen, jonka jälkeen röökinä vielä hetken puhui neiti Ebban kanssa asiasta. Kello oli yli puoli kaksitoista, kun röökinä soitti ja minä autoin Fiken Långia riisumistoimessa. Vaatiiko röökinä, että Fiken Lång kutsutaan sisään? Hän muistanee tuon illan siksi, että röökinä niin myöhään pani maata."
"Anna olla! Sitä ei tarvita." Ja tuon nuoren kuningattaren vilkkaassa sydämmessä taistelivat ristiriitaiset tunteet. Hän muisti nyt pienimmätkin seikat tuosta toukokuun 12 päivän illasta. Hän tunsi, että hänen syytöksensä olivat täydelleen kumotut. Ja nöyryyttävältä tuntui ottaa takaisin sellaisia sanoja, joita hän oli sanonut, mutta Kristiina ei ollut se, joka nöyryyttämistä kärsi, vaan yhtä vähän hän tahallaan tahtoi vääryyttä suosia. Syytetyn täytyi saada hyvitystä: mutta minkälaista? Hän oli muutaman hetken ääneti. Hänen uusi suuttumuksensa kääntyi nyt alkusyyn tekiään.
"Semmoisia ne ovat! Ovat kruunun neuvon-antajia, eivätkä ole enemmän
luotettavia, kuin Juho Holm, joka lähettää 100,000 venäläistä
Tukholmaan!… Sinä siellä, pane soitinkello takaisin paikoilleen.
Sinä et ole se, jota sen tulee kutsua kyseltäväksi ja tutkittavaksi."