Hagar asetti soitinkellon jälleen yöpöydälle. Hänen kovaan suljettujen huuliensa takana liikkui jotakin, joka sanoja etsi. He olivat osaa vaihtaneet. Nyt oli tuhkimus prinsessa, ja kuningattaren täytyi pyytää häneltä anteeksi. Hän pettyi. Jos tuhkimus oli prinsessa, niin kuningatarkin jäi kuningattareksi.
Kristiina seisoi siinä valkoisessa yöpuvussaan, hiukset vapaasti liehumassa ja sinisilmät loistavina, niin kuninkaallisena kuin milloinkaan ja kurkoittaen kätensä palvelialleen suudeltavaksi.
"Isot portit", sanoi hän, "käyvät usein pienillä saranoilla. Älä ihmettele, että ne välistä kitisevät. Sinua on viattomana syytetty, saat pyytää minulta armon osotusta."
Kapinoitsia suuteli tarjottua kättä: sydämmensykintä vaati mukaantumaan, toinen sykintä vastustamaan. Tuo jokin, joka etsi sanoja, kuului nyt: en pyydä armoa, pyydän oikeuttani. Mutta kun sanat saivat äänen, kuuluivat ne toisin:
"Minä pyydän armollisen röökinän lupaa päästä virastani."
"Mitä?" vastasi Kristiina, jonka veri jälleen kuohahti. "Oletko sinä niin pöyhkeä, ett'et voi kärsiä ansaitsematonta nuhdesanaa? Oletko jo väsynyt olemasta niin kadehdittavan onnellinen, kuin ennen sanoit olevasi ja jota muut vieläkin sanonevat? Oletko saanut kylläsi asemastasi minun rinnallani ja kunniakkaasta tulevaisuudesta? Täytyykö minun toisen kerran sanoa, että sinä olet yksinkertainen hanhi, joka kaikkine oppinesi et ole oppinut sitä, mikä on suurin viisaus, et ole oppinut elämisen taitoa? Vapautta virastasi? Lähtisit minun luotani juutalaiselle, sinun iso-isäsi luo, ennenkuin edes olet nimeä saanut kristittyjen joukossa? Lähtisit minun palveluksestani tähtien luo, jotka eivät huoli siitäkään, että köyhä pyrstötähti menee hukkaan ja vielä vähemmän siitä, että tuollainen tomunhiukkanen tyhjään tuuleen viskataan? Ja lähteä minun luotani? Mikä sinä olet ilman minua?"
"Saanko minä, tarpeellista kuuliaisuutta noudattaen, puhua vapaasti, tahi täytyykö minua orjan kielellä valehdella?"
"Mene metsään orjinesi! Koska olen muuta vaatinut, kuin totuutta."
"Armollisin röökinä, älkää suuttuko, jos niin suuri kuninkaallinen suosio ja armo, joka minun osakseni on tullut, painaa minua alas, aivan mitättömäksi. Minä luulen, että se ei ole mitään kiittämättömyyttä, vaan jokaisen vapaasyntyisen ihmisen oikeus, että hän, niin halpa kuin onkin, tahtoo olla jotakin itsepuolestaan. Minä pyydän eroa sen vuoksi, että tahdon osottaa osaavani seurata armollisen röökinän omaa kuninkaallista esimerkkiä: tahdon olla rohkeamielinen, enkä odottaa käskyä siinä, missä voin jotakin tehdä tahi jotakuta palvella. Saattaa myöskin tapahtua, että vihamiehet toisella kertaa työntävät minun pois röökinän armollisesta suosiosta, ja parempi on, että nyt menen syyttömäksi todistettuna, onnellisena röökinän suosiosta, kun että minua, jahka vihamiehet vallalle pääsevät, epäsuosiosta erotetaan. Armollisen röökinän luvalla palaan takaisin sinne, josta olen tullut tähän suureen kunniaan. Presidentti Kurki ottaa minua suosiollisesti vastaan."
"Ja sinä tahdot ennen olla Kurjen kammaripiika, kuin minun hovineitoni?"