"Hän on suvainnut ottaa minut kasvattityttärekseen." Kristiina nauroi; lyhyen, ylenkatseellisen hymyilyn, joka osotti, kuinka vähän hän piti siitä, että häntä alammaiseen vertailtiin.
"Mene", sanoi hän, "sinulla on huomen aamusta vapaus. Minä en saata sinua vasten tahtoasi pitää. Sinä tulet ehkä tekoasi katumaan, mutta huomaa, että silloin se on myöhäistä. Se, jota Jupiterin kotka kerran on kantanut, ja joka on astunut alas veräjänpylvään luona, älköön luulko jälleen saavansa kiinni kotkansiivistä. Hyvää yötä."
Hagar sanoi jäähyväisensä tuolla kankealla juhlallisella kunnian-osotuksella, jonka hän oli hovissa oppinut, ja oli juuri laskenut kätensä ovenvääntiölle, kun häntä kutsuttiin takaisin tuollaisen luonteen äkkinäisen vaihtelun vaikutuksesta, joka oli niin omituisella tavalla ristiriidassa Kristiinan muuten voimakkaan ja vakavan henkilön kanssa.
"Ja lähdetkö sinä noin, sinä, joka olet kolmas kaikista naisista, joita minä olen voinut kärsiä?" sanoi nuori kuningatar melkein hellällä äänellä, joka hänellä oli hyvin harvinaista. "Tiedätköhän, että tämä ovi meidän välillämme merkitsee hyvästijättöä iäksi päiviksi? Istu, minulla on sinulle jotakin sanottavaa."
Hagar istahti hallitsiattarensa jalkojen juureen villaiselle lattiapeitteelle. Kapinoitsia asettui en garde, taisteluun valmiiksi, mutta tunsi itsensä aseettomaksi; hän antautui; hän oli voitettu; yksi ainoa sana oli hänen aseettomaksi tehnyt.
"Sinä tyhmeliini", jatkoi Kristiina, "miksikä tahdot paeta luotani? Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Sinä saatat minua kiusoitella ja minä saatan sinua nauraa, niin, minä olen nykyään sinusta saattanut uskoa mitä hyvään, mutta entä sitten? Kaikki tulee hyväksi jälleen. On kuitenkin jotakin sinussa, jonka minä tunnen. Siten ei ole laita noitten toisten kahden, joita minä ennen olen voinut kärsiä. Pfaltzikreivinnaa, minun tätiäni, minä rakastin, hän oli vaan mielestäni liian kodikas, mutta sitä sinä et todellakaan ole hiuskarvaakaan enemmän kuin minäkään. Ebba on myöskin minulle rakas; hän tyytyy siihen eikä pyydäkkään, kuten sinä, mitään sen lisäksi. Ei se ole oppisi, joka minua parahiten miellyttää, päin vastoin ajattelen, että jos olisin sinuna, ajattelisin ja ponnistelisin kuten sinä. Sinussa, samoin kuin minussakin, on jotakin vaihdetusta prinssistä. Mistä olet hänen saanut? Oletko vaihettanut sielua tuon narrin, veljesi kanssa? Ylpeä olet sinä, sitä olen minäkin, vaikka kuuluu kovin aateliselta ja kuninkaalliselta nimittää sitä jalotunteisuudeksi. Niin, se ei oikeen sovi yhteen piispan helaatuorstaisen varoituksen kanssa, mutta mihinkä joutuu kuningas tahi kuningatar maailmassa nöyryydellä? Toista on sinun; sinä olet ottanut vastaan korvapuustin Beata rouvalta, niin piiat kertovat, etkä sinä ole valittanut. Niin, sinä saatat sen tehdä, vaan en minä. Jos sellaista tapahtuisi minulle, täytyisi minun, taikka vihamieheni kuolla. Nyt näet, Hagarille, ett'en minä sitä pahana pidä, että sinä olet ylpeä, koska itse tiedät olevasi toisenlainen kuin muut; se vain on tuota pöyhkeää sammakkoa, jota samanhenkiset niin kammoavat. Mutta minulta olet velvollinen jotakin kärsimään. Minä olen sinun esivaltasi, minä olen sinua hiuksistasi vetänyt ylös vuorelle. Älä taistele minua vastaan, sillä, vaikka kuinka korkealle tahtoisitkin, et minun ylitseni kuitenkaan kiivetä saata. Jos oletkin Jumalan armosta vapaasyntyinen ja jalosyntyinen, niin minä olen Jumalan armosta kuningatar. Miksi sinä pakenet?"
Hagar kumartui vasten hallitsiattarensa valkoisia liepeitä ja vastasi:
"Miksikä en ole armollisen röökinän koira tahi kissa? Silloin en koskaan tahtoisi irtaantua kultaisesta siteestä. Mutta Jumala on minulle antanut vapaan hengen, joka tempoo siteitä. Armollinen röökinä sanoo: Ilman minua sinä et ole mikään. Minussa on jotakin, joka vaatii minua olemaan itsepuolestani, mitä olen. Armollisen röökinän täytyy ymmärtää se. Kuinka joku saattaa olla noin suuri ja kuitenkin tehdä toista mitättömäksi?"
"Enkö ole sanonut, että sinä kaikkine kirjoinesi ja tähtinesi olet kokematon, yksinkertainen lapsi? Ole suuriaatteinen, sitä minä parhaiten kärsin, sitä olen minäkin, mutta älä syökse ulos maailmaan ilman määrää! Jos oletkin mitätön minun rinnallani, saatat toisten rinnalla olla se jättiläistyttö, joka otti talonpojan hevosineen ja auroineen esiliinaansa ja sanoi kotiin tultuaan. Olen löytänyt koppakuoriaisen! Ole siihen tyytyväinen: Kuningattaresi on myöskin koppakuoriainen, mutta ainoastaan Jumalan rinnalla."
"Suokaa minulle anteeksi, armollinen röökinä, suokaa anteeksi! Olkaa minulle suosiollinen, opettakaa minua tulemaan yhtä suureksi, kuin tahdon olla vapaa, niin olen osottava, että olen mahdollinen kuningattareni esimerkkiä seuraamaan! Mutta kieltää omaa itseäni, oi, sitähän en milloinkaan saata…"