Käki etuhuoneessa kukkui sydän-yön kukuntansa.
Kristiina nousi seisoalle ja oli jälleen Ruotsin kuningatar.
Hän oli ojentanut kätensä sovintoon, ja sitä ei otettu vastaan.
"Kuten tahdot", sanoi hän arvokkaasti ja tyvenesti.
"Meidän on aika käydä levolle. Älä kiirehdi muuttoasi. Anna Holmin tuoda sinulle matka-arkku tavaroitasi varten. Kuukausipalkkasi tulee sinulle vähentämättä. Vaunuillani pitää sinut vietämän valtaneuvos Kurjelle. Minä toivon, että se vapaus, jota sinä halajat, tuottaisi sinulle onnea, ja olen sinulle aina oleva suosiollinen. Hyvää yötä!"
22. Riseberga.
Yhtä vähän käsität rakkautta kuin murhetta.
Skandinavilainen pohjoismaiden historia liikkuu Kristiani II:sen ja Kustaa Vaasan ympärillä ikään kuin liikkuva portti saranainsa ympäri. Siihen asti toimintavoima, ylivoima Salmen eteläisellä puolella, heikkous ja uupumus pohjoispuolella, sen jälkeen päin vastaista: voittoja ja eteenpäin menoa pohjoispuolella, vaipuvia tähtiä eteläpuolella. Sen lisäksi molemmilla puolin eripuraisuutta, joka oli masennettu Tanskassa, vihdoin masennettu myöskin Ruotsissa. Norja oli upoksiin ammuttuna.
Kansanrakas Kristian IV astui suurvaltaa tuumien Tanskan valtaistuimelle, mutta oli käsin, jaloin aateliston kahleissa. Onnea on vertailtu naiseen: hän hymyilee nuorelle rakastajalleen ja kääntää selkänsä vanhalle. Kristian IV alkoi voittajana ja lopetti voitettuna. Ikään kuin Puolan Vladislauksenkin, täytyi hänen raahata perässään joukkoa, joka häntä joka askeleella pidätti eteenpäin pääsemästä. Kuningas ja hänen neuvon-antajansa olivat erinomaisen sokeat. He eivät olleet oppineet mitään tappiostansa ja ruotsalaisten voitoista Saksan sodassa. He yhä edelleen kohtelivat Ruotsia ikään kuin Knärödin rauhassa kukistettua ja odottivat vain uutta Nordlingia, täydentääksensä voittoansa. Varoittavia viittauksia tuli ruotsalaisten varustus-valmistuksista; niitä ei kukaan uskonut. Pietari Wibe ylenkatsoi Tungelin tiedon-antoja, hän piti niitä vain tuollaisina juonina, joilla vakooja koetti tehdä itsensä tärkeäksi ja kiskoa rahaa. Ruotsalaiset, kirjoitti Wibe, tahtovat kyllä käydä kimppuumme, mutta eivät uskalla. Ja niin haihtui tuon ilmitulleen valtio-salaisuuden vaara vähitellen muutamaan valtioviisaaseen muistutukseen, teeskenneltyyn, voimattomaan uhkaukseen ruotsalaisen neuvoston puolelta ja kopeaan, kieltävään vastaukseen kuningas Kristianin suosikkien puolelta.
Niilo Tungel ei tullut ansiotta aateliseen säätyyn korotetuksi. Hän ei ollut sellainen halpa maalais-varas, jota Pietari Wibe ylenkatsoi, aikansa juonittelutaidossa hän oli oikea nero.