Niin hyvin osasi hän yötisten käyntiensä jälkiä tanskalaisen lähettilään luona peittää, että hän jäi ahdistamatta, ja se soluke, jonka läpi salaisuus ulos virtasi, jäi keksimättä. Ilma valtiokansierin etuhuoneessa ei enään ollut oikein puhdas, mutta Tungel ei ollut neuvoton; hän alkoi tästä lähtein mielitellä kuningatar Kristiinaa lähettämällä salaisia tietoja hänelle Oxenstjernan puoluelaisista.
Hagar Ringin odottamaton takaisintulo oli jouduttanut presidentin tuumaa hankkia hänelle vanhan aatelisnimen, joka paremmin sopisi liitettäväksi yhteen ylhäisen Kurjen sukunimen kanssa. Kuukausi tämän perästä oli hän neiti Ryning, jonka lapseton valtaneuvos Erik Erikinpoika Ryning ja hänen puolisonsa, Maria Elisabeth Kurtzell, olivat tyttärekseen ottaneet. Kovalta kävi, ennenkuin tuohon vanhaan sukupuuhun, joka oli heimolaisuudessa Trollien, Lilliehöökien ja muitten ylhäisten sukujen kanssa, saattoi istuttaa tuollaista metsäpuun oksaa, ja yhtä vaikea oli siihen saada ritarihuoneen suostumusta. Kaikki presidentti Kurjen viittaukset salaisesta sukulaisuudesta ottotyttären kanssa olisivat olleet turhia, ellei kuningattaren enentyvä vaikutus olisi apuna ollut. Kristiina oli kerran päähänsä pannut, että meren harhailevan lastun piti aatelisten vertaiseksi tuleman. Sitä paitsi oli Hagarilla oikeus vaatia hyvitystä: kuningatar antoi kuninkaallisen puolustussanansa ja Hagar pääsi ottotyttäreksi.
Hagar vietti v. 1643 loppupuolen kesää Ryningin aatelishovissa Risebergassa läntisessä Nerikessä, jossa ennen muinoin cisterciensi-nunnien luostari kohotti harjaansa viljavalla Edsbergan lakeudella. Kuningattaren tunnettu suosio, Kurjen perheen suojelus ja hänen kasvatuksensa hovissa raivasivat tietä uudelle tulokkaalle. Tämä uusi koti oli yksinkertainen, hurskas ja vanhanaikainen, "pitkät olivat rukoukset ja huvinäytelmät lyhyet", kuten Sofia Magdaleena myöhempään aikaan kuvasi Köpenhaminan hovia. Ludvig XIII aikakauden vaikutus ei ulottunut tänne, sillä tavat ja päiväjärjestys olivat täällä yhä vieläkin samallaiset, kuin olivat olleet vuosisatoja ennenkin. Etevimmät palveliat söivät isännän pöydän ääressä, paitsi ruokarukouksia, pidettiin kotihartautta illoin aamuin; kirkosta ei kukaan saanut olla poissa. Jokaiselle työlle ja jokaiselle jouto-ajalle oli päivän tunnit tarkasti määrätty; kaikki kulki yhtä kiertokulkua, jossa ei mikään muu vaihtelua tehnyt, kuin vuoden-ajat. Yhtä yksinkertaiset, yhtä säännölliset olivat sekä isäntä että emäntä tässä varakkaassa, arvossa pidetyssä perheessä. Valtaneuvos Ryning oli suora sota-eversti ja merimies, joka kunnialla oli palvellut maataan sekä maalla että merellä, ja hän sanoi ajatuksensa neuvoskunnan pöydän ääressä samoin kuin laamannina Sörmlannissa, merimiehen teeskentelemättömällä tavalla. Hänen surunaan elämässä oli se, ett'ei hän saanut vanhaa kilpimerkkiänsä, jossa sinisellä ja punaisella pohjalla oli poikkipuolin hopeinen orsi, antaa perintönä pojalle. Mihinkäpä tytär kelpaisi, ellei naitettavaksi reippaalle merimiehelle? Ilman häntä, jota Kurki nyt niin odottamatta oli hänelle tyrkyttänyt, olisi hän mielestään kyllä saattanut olla, mutta saattoihan tyttö tulla joksikin hyödyksi; hänen sopi olla muorin seurana ne pitkät ajat, jolloin vaari oli poissa.
"Maija Liisa", sanoi hän vanhalla tuttavallisella tavallaan puolisolleen, joka kuitenkin oli maaherran tytär Nerikestä, oli valtakunnan rouvia ja kutsuttiin armoksi, "tee tytöstä ihminen; hän on reipas ja voimakas, hänestä saattaa tulla vielä hyötyäkin. Vanha Leenasi purjehtii umpivedessä, sinä itse peräydyt tuulen mukaan. Täällä tarvitaan uusia latvapurjeita tässä uudessa kaljaasissa, raitista tuulta, Maija Liisa. Hänestä tee ihminen, sinä! Enhän minä päässyt Kurjesta ennenkuin otin tytön."
Hänen Maija Liisansa huokasi huolestuneena, hän oli kuullut puhuttavan Kersti röökinän tuhlaavaisuudesta ja arveli, ett'ei omena kauas puusta putoa. Mutta siinä ei nyt mikään auttanut; hänen miehensä sana oli kuninkaan sana. Sitten valtaneuvos tarttui uuden tyttärensä leukaan, neuvoi häntä olemaan tottelevainen, painoi aimo merimies-suudelman hänen huulilleen ja astui sitten hevosen selkään, ratsastaaksensa Tukholmaan.
Hagarin ei kauankaan tarvinnut tuumia, mitkä uudet tähdet nyt rupeaisivat tuikkamaan Risebergan talon vanhojen lehmusten ylitse, sillä jo samana iltana tapahtui äidillinen kuulustelu. Hagar istui aatelishovin katetuilla portailla, hän katseli miettivänä, miten sääskipari tanssi auringon paisteessa, kun näki uuden kasvatti-äitinsä palaavan heinäväen luota niityltä. Tämä rouva, joka oli valtaneuvoksen rouva, näytti hänestä paremmin syntyneen talon-emännäksi maalle. Olikohan mahdollista, että tuo pyöreä, vähäläntä muija karheine käsineen, kehnoine, harmaine villahameineen ja valkaisemattomasta palttinasta tehtyine päähineineen oli esitetty hovissa ja siellä saanut osakseen erityistä kunnioitusta? Niin puhuttiin, ja nuo viisaat, harmaat silmät, jotka toisinaan saattoivat katsoa terävästi ja toisinaan taas niin sydämmellisen lempeästi, eivät tuota puhetta vääräksi väittäneet. Emännän perässä seurasi talon Vahti koira, kesähelteestä väsyneenä ja kieli suusta riippuvana, sen jälkeen rouvan mielipiika Sabina, kantaen koppaa käsivarrellaan. Käden viittaus ilmoitti Hagarille, että hänen piti seuraaman.
Nyt esitettiin takapihan asukkaat. Ensiksikin kanapiha, jonka kaakottava väestö sai ohria Sabinan kopasta. Sitten mentiin lammasnavettaan, sitte sikolättiin, sitte talliin ja karjapihaan, jonka härät, lehmät ja mullikat kaikki nimeltään mainittiin. Parhaat lehmät saivat kiitoslauseen ja kourallisen suoloja.
"Oletko nähnyt kauniimpaa elukkaa, kuin Auringonkukka ja Metsäruusu?" kysyi valtaneuvoksen rouva uudelta tyttäreltään.
Hagar ajatteli sitä aikaa, jolloin hän Kaskaksen torpassa paimensi kolmea laihaa lehmää ja myönsi, ett'ei hän koskaan ollut nähnyt mitään, jota Auringonkukkaan ja Metsäruusuun olisi saattanut verrata.
"Sinä saat lypsää niitä huomenna, jos haluat", sanoi tuo hyvä rouva tuottavasti. "Auringonkukka lypsää nyt neljättä viikkoa 5 kannua erästään, mutta Metsäruusu on ehtynyt neljään. Ole varovainen, kun Auringonkukkaa lypsät: sillä on semmoinen paha tapa, että potkii kumoon kiulun, se ei kärsi ketään muuta kuin vanhaa Renataa. Ei löydy muuta neuvoa tuollaista vastaan, kuin että panee märän rievun selkäristimyksen päälle. Ja vielä muistutan, älä koskaan pidä punaista nauhaa hiuksissasi, kun karjapihaan menet! Huomaa, miten Turkki sinua katselee! Se on nyt kytkettynä, mutta mitä nuori härkä punaista kärsisi?"…