Iltarukouksen ja aterian jälkeen esitettiin palvelusväki: paitsi talonvouti Wiikiä oli kuusi renkiä ja kuusi piikaa sekä taloudenhoitaja Leena. Kunkin nimi mainittiin eriksensä ja kaikkia käteltiin ja jokainen heistä lausui tervetuliaisensa: "Jumala siunatkoon armollista neitiä!" Sinne ei joka päivä tullut uutta tytärtä taloon ja tunnettu on, että Nerikeläinen ajattelee enemmän kuin hän puhuu. Tervehdyksen takana saattoi havaita äänettömän arvostelun, joka siitä päättäen, mitä Sabina emännälleen uskoi, ei ollut epäsuosiollinen:
"Hän on lempeä silmistään ja uhkea, niin että riittää, sillä häntä on röökinän palveluksessa opetettu."
Hagarin uusi kasvatti-äiti saattoi hänet ihastuttavaan, pieneen, ylikerrassa olevaan kammariin, josta näkyi puisto, luostarirauniot, viheriäinen tasanko ja vähäinen järvi. Täällä sai hän asetella ja hallita, miten itse tahtoi. Ja täällä alkoi iltahämärässä tuttavallinen kuulustelu.
"Olet syntynyt Suomessa?"
"Olen, armollinen rouva."
"Älä minua nimitä armolliseksi rouvaksi, nimitä minua kahden kesken äidiksi, siitä minä parahiten pidän, mutta toisten kuullen saatat sanoa: rouva äitini. Tiedän, että olet löytölapsi; älkäämme siitä puhuko. Mutta mitenkä tulit Kersti röökinän luo? Ja minkä vuoksi pyysit eroa hänen palveluksestaan?"
Hagar kertoi, mitä hän luuli saattavansa ilmaista, sekä mitenkä hän oli hovipalvelukseen kyltynyt.
"Nuoret eivät tavallisesti kylly hovi-elämään. Sinä siis olet lukenut latinaa ja monta kirjaa?"
"Olen, rouva äitini."
"Oletko myöskin lukenut jumalisia kirjoja?"