"Suo minun hautoa ohimoitasi! Mistä sait tuon sinermän?"
"Minä metsänhaltialle annoin korville, ja hän on luultavasti minua kynsäissyt."
Ebban hämmästynyt katsanto osotti, ett'ei hän tuota aivan mahdottomana pitänyt, kun samassa heidän puheensa keskeytyi, Beata rouvan tullessa sisälle. Hän katsoi tarpeelliseksi kieltää kuumesairasta puhumasta.
"Lääkäri", kuiskasi hän Ebballe, "tahtoo tietää, mihinkä ja miten kuningatar on itseänsä loukannut. Onko hän sinulle ilmaissut mitään?"
"Hän sanoo metsänhaltian häntä kynsäisseen", vastasi Ebba Sparre viattomasti.
"Hullutusta! Vaan meidän päivinämmehän usein kuulee puhuttavan noidan tempuista. Minä olen ottanut epäluulonalaisen henkilön talteen; älä puhu siitä mitään! Sairas täytyy jättää rauhaan."
Ikään kuin tämän määräyksen ivaksi, ilmoitettiin hetken kuluttua, että valtiokansleri oli tullut eikä häntä saatettu estää kuningatarta tapaamasta.
Tuo kuuluisa Aksel Oxenstjerna, kuningas ilman nimeä, oli siihen aikaan 59 vuotias. Hän oli pitkävartaloinen ja voimakas, hiukset harmaat, otsa korkea, silmät siniset ja hänen poskissaan hehkui vielä nuoruuden heleä puna. Hyvin saattoi käsittää, että tämä mies osasi käskeä: hänpä oli "se akseli, jonka ympäri maailma (lue: hänen aikakautensa) pyöri"; mutta hän saattoi myöskin olla persoonallisesti rakastettava, ja kuninkaallista perhettä kohtaan oli hän sitä ainakin. Hänen oli jo täytynyt sanoa montakin karvasta totuutta nuorelle kuningattarellensa ja hänen tuli myöhemmin sanoa hänelle vielä paljoa enemmän; mutta hän ei milloinkaan unhottanut, että hän puhui "suuren Kustaa Aadolfin tyttärelle".
Valtiokansleri ei salannut sitä, että hän oli tyytymätön Kristiinan ajattelemattomaan metsästysseikkailuun, vaan tuli hänelle sitä ilmoittamaan.
"Minä havaitsen", sanoi hän, "suurella mielipahalla teidän majesteettinne epäterveyden. Sepä nyt on tullut noitten vahingollisten huvien seuraukseksi, enkä tiedä muuta neuvoa, kuin että otetaan opiksi toistaiseksi se, mitä nyt ei enään voi tekemättömäksi tehdä. Teidän majesteettinne on myöskin nyt onnellisesti siihen ikään tullut, jolloin järjen tulee vallita ja itse tiedätte, kuinka kallis ja suuriarvoinen teidän korkea persoonanne on koko valtakunnan menestymiselle. Ei todellakaan löydy Ruotsin metsissä yhtäkään niin jaloa metsän-eläintä, että se olisi ainoankaan naarmun arvoinen, joka teissä on, sillä joll'ette nuoruuden rohkeassa innossa varokkaan omaa ihoanne, tulee teidän kuitenkin ajatella, että koko ruumiillanne ja sielullanne olette Jumalan ja Ruotsin kansan oma. Enkä ole minä tätä sanonut pahoittaakseni teidän mieltänne, armollinen röökinä, koska te itse kärsitte vahingostanne, josta minä nyt toivon ja Jumalaa rukoilen, että piankin iloksemme pääsisitte. Vaan ottakaa se tulevaisuutta varten varoitukseksi suosiolla vastaan, samati kuin sen teille rakkaudesta, velvollisella arvonannolla sanonut on teidän ja teidän suuren isänne uskollinen palvella, joka ei mitään parempaa tiedä, kuin että hänen armollinen kuningattarensa tulisi onnelliseen hallitukseen täällä ajassa ja sen perästä valittuin rauhaan."