"Vai niin? Käännäppäs minulle tuo kappale Xenofonista!"
Hagar käänsi sujuvaksi latinaksi kappaleen. Kristiinan otsa kirkastui, pieni hymyily näkyi hänen ylihuulessaan, jossa oli pieni, tuskin näkyvä viiksen alku. "Tule luokseni huomenna aamulla viiden aikaan", sanoi hän, nyökäten päätään.
Hagar punastui kovin. Tämä oli toinen kerta, kun hänelle tapahtui tällainen kuninkaallinen suosion-osotus. Päättyisiköhän tämä kutsumus linnankellarissa?
Hetken perästä tuli valtioneuvos Skytte, kiireestä hengästyneenä sisälle. Hän oli linnassa saanut kuulla siitä kunniasta, joka oli tapahtunut hänen tyhjälle talollensa.
Kuningattaren edessä seisoi pitkä, kaunis 65-vuotias ukko, hänen isänsä ja iso-isänsä uskollinen palvelia, aateloittu 1603, jolloin hän vaihetti sukunimensä Skräddare sekä itse ottamansa nimen Schroderus toiseen, joka löytyi hänen äitinsä suvussa. Hän oli tullut vapaaherraksi 1624 ja ensimmäiseksi presidentiksi Götan hovioikeudessa 1634, mutta sittemmin lähetetty pois pääkaupungista Aksel Oxenstjernan toimesta. Niin unohdettuna, kuin hän nyt näytti olevan Tukholmassa, oli hän Upsalassa huomattuna, sillä siellä hän kanslerina pitkällisestä rappiotilasta oli pannut kuntoon akatemian. Sitä paitsi Skytte ei ollut se mies, joka helposti oli syrjään sysätty. Hän oli vieläkin selkkaantunut syvälle ajan valtiollisiin kysymyksiin, kutsuttiin tavan takaa jälleen astumaan paikallensa valtioneuvostoon, sekä harjoitti salaista kirjevaihtoa nuoren kuningattaren kanssa, jonka luona hän puolusti pfaltzilaista huonetta vasten valtioholhojia.
Skytteä pidettiin parhaana latinankielen puhujana, mikä Ruotsissa oli. Hänen anteeksi pyyntönsä esitettiin nyt sillä kielellä, ja kuningatar myöskin vastasi latinaksi, muistuttaen, että laiminlyömisen viha olikin ollut hänessä, koska valtioneuvos ensiksi oli hakenut häntä.
Sitten esitettiin tyttärentytär Hillevi Kyle. Näkyipä kyllä, että hän, kaikesta, mitä vanhalla iso-isällä vielä oli täällä maailmassa, oli hänelle rakkahin. Kolmentoista vuoden vaivat ja taistelut eivät olleet voineet umpeen parantaa niitä haavoja, jotka äidin, hänen tyttärensä, aikainen kuolema oli jälkeensä jättänyt.
"Hänellä on Vendelan silmät ja suu", sanoi ukko, suudellen tyttöä poskelle. "Nenä on isän, sanguine mixto [sekoitettua verta]. Katsokaa lasta, armollinen röökinä! Juuri sellainen oli minun Vendelani siihen aikaan, jolloin minä hänen kanssaan luin Liviusta. Ja kun minä ihmettelin jotakuta epäklassillista yhteen sovitusta tuon kuvaavan historioitsian teoksessa, sanoi hän nauraen: se on hänen pataviinitaustansa, hänen Padualaista kielimurrettansa! Ajatelkaapas tuota: hän oli minun tietämättäni lukenut Qvintilianusta, joka tuosta mainitsee, eikä minulla ollut sitä kirjastossani; hän oli sen lainannut Upsalasta!"
"Vendela Skytte on ollut Aleksanderia etevämpi", sanoi Kristiina kauniilla katseella. "Hän oli ainoastaan 21 vuoden vanha, kun hän kutsuttiin pois, ja oli kuten Aleksanderkin voittanut maailman. Mutta se ennustaa hyvää Ruotsin opille, jonka isä te olette. Te olette osottanut, että taipumukset menevät perintönä isästä tyttäreen ja tyttärestä tyttärentyttäreen. Jos tällä tavoin edistytään, herra valtioneuvos, niin olemme sadan vuoden päästä laajasti-oppinut kansa!" Kristiina otti kultaneulan rinnastaan, kurotti sen kainolle Hilleville, sanoen, häntä lempeästi katsellen: "Käytä tätä muistona siltä, joka pitää hyödyllistä oppia valtakunnan onnen perustuksena! Tule sellaiseksi, kuin äitisi oli, mutta elä kauemmin kuin hän!"
Hillevi suuteli kyynelsilmin kuningattaren kättä. Hänen takanaan seisoi Hagar, jonka sydäntä sekavat tunteet valtasivat. Oi, kun olisi kuningatar! Ja saattaisi vapaasti tutkia kaiken maailman viisautta, eikä tuntisi muuta rajaa tutkimuksillensa, kuin elämänsä!