Niemand kertoi, mitä hän tiesi, enemmän kumppanien puheista, kuin omasta kokemuksestaan, hän kun oli maannut tainnoksissa tanterella. Hän kertoi, kuten poika kertoo vilkkaasta painielemisesta. Tapahtumien tärkeys ja ruotsalaisten aseitten menestys täydensi kertomuksen vajavuudet. Se oli lapsen satu, mutta koski urhotyötä. Kuunteliat ottivat varteen jokaisen sanan, äänettömällä jännityksellä ja usein myöskin liikutuksella. Voiton uutinen oli äkkiä linnassa levinnyt, ei tietty miten. Pian tunkeili etuhuoneeseen aina taajeneva kuunteleva joukko, mikä halusi jotakin saada onkeensa tuosta suuresta uutisesta. Kuningattaren viittauksesta avattiin ovet ja tuo rauhallinen lukukammari täyttyi kuningaslinnan uteliaista asukkaista.
Hagar seurasi muita. Hän katseli sykkivin sydämmin nuorta ratsumiestä sekä hänen pahoin pideltyä ja kuitenkin reipasta olentoansa. Niemand? Sehän on sama kuin Ei-kukaan, käännös vain, ja Bennu oli sanonut tahtovansa ottaa nimekseen Ei-kukaan. Oliko tuo hän, vai eikö? Ei, se ei ollut tuo pelästynyt, kaikkien omantunnon raivotarten hätyyttämä poika, jolle sisar kaksi vuotta sitten oli sanonut jäähyväiset Skurun laiturilla. Ja kuitenkin… Se ei saattanut olla kukaan muu kuin Bennu! Ja hän ei saattanut langeta veljensä kaulaan, hän ei saanut sanoa veljelleen niin, kuten ainoastaan sisar voi sanoa: Sinä olet siinä! Minä tässä! Tunnetko minua?
Niemand oli puhunut kaikesta ja kaikista paitsi itsestään, kun kuningatar vihdoin tahtoi kuulla enemmän Slangen kaatumisesta. Ja kertoja puhui siitä jättiläismäisestä vihollis-ratsastajasta, joka sulloi kaikki, — sekä turhista koetuksistansa saada Slangea henkiin… ja mitenkä hän, Niemand, tuli kumoon ratsastetuksi ja makasi tunnotonna Breitin raskaan ruumiin alla… mitenkä hän näki tähden astuvan alas luoksensa ja puhuvan kummallisia sanoja…
Kello oli 7 ja 8 välillä aamulla; linnan-akkunain lävitse näkyi heikko valonsäde päivän ensimmäisestä koitosta pimeän marraskuun taivaalla. Äkkiarvaamaton tunne valtasi Hagarin. Tähti? Hänen tähtensä, Hagarin tähti, kuningattaren tähti? Beata rouva puhui valtiokanslerin kanssa, arvattavasti siitä, miten sopimatonta oli laskea noin paljo väkeä kuninkaallisiin huoneisiin. Eikö olisi mahdollista päästä huomaamatta kuningattaren luo ja kuiskata hänen korviinsa: Armollinen röökinä, aurinko ei vielä ole noussut ja se on tapahtunut, mitä tähti on ennustanut!
Hagar tunki lähemmäksi, sanat polttivat hänen huulillaan: Se on veljeni, joka nimittää itsensä Niemandiksi. Hän on nähnyt tähden, hän on kolmas! Silloin kääntyi Kristiina Hagariin päin niin majesteetillisena, kuin hän jo nuorella iällään välistä saattoi olla. Siinä seisoi kuningatar, ei ollut mitään tilaa enään alammaisten tuttavuudelle. Hagar syrjäytyi.
Niemand oli lopettanut kertomuksensa, ja Beata rouva kiirehti toimittamaan ihmisiä pois lukukammarista. Käsky annettiin, että kirkoissa Te deumia veisattaisiin sekä luettaisiin kuninkaallinen julistus voitosta. Kammariherra Klaus Wrangel lähetettiin kysymään, mitenkä kapteeni Duvall jaksoi.
"Holm", sanoi kuningatar kammaripalvelialleen, "vie kersantti Niemand linnanvahdin luo, anna valmistaa hänelle hyvä aamiainen ja mukava vuode! Niemand, sinä asut linnassa, niin kauan kuin Tukholmassa olet. Annappas nähdä, että huomenna olet täydellisesti unesta virkkamustunut ja istut vakaana satulassasi. Tässä, ota nämät uutta vaatetusta varten!" Hän kurotti pojalle kultarahakäärön.
Niemand luuli vielä uneksivansa, kun kaksi käsivartta etuhuoneessa kietoutui hänen kaulansa ympäri ja ääni hänen takanaan sanoi hänen korvaansa: "kuka minä olen?"
Hän katsoi taaksensa. Hän oli nähnyt pelkkiä tuntemattomia ympärillään, mutta tämä solakka, kaunis tyttö, puolta päätään pitempi häntä itseään, katsoi häneen niin tutuilla, niin uskollisilla tummilla silmillä, että hän heti huudahti: "Hagar!" He eivät itkeneet, he eivät hellien huudahduksien takia itseänsä unohtaneet, mutta heillä oli kuitenkin sydän, näillä kahdella, nyt ainakin, ja varsinkin toisiansa kohtaan.
Kohtaus tuli tällä kertaa lyhyeksi; he päättivät pian jälleen nähdä toisensa, kun Hagarin tuleva toimituspaikka linnassa oli määrätty. Hagar istui jälleen odottamaan. Kärsivällisyys ei kuulunut Hagarin? asioihin. Kun hän vielä oli odottanut pitkän tunnin ja jo oli luullut, että kuningatar oli hänen unhottanut, nyt kuten Norrköpingissä, kutsuttiin häntä kellon kilinällä sisään.