"En tunne yhtäkään tämän perheen sukulaisista, jolla olisi nimenä
Ring. Uskallanko kysyä sukua?"
"Isä on päällikkönä Taivaanlinnassa Saksanmaalla, lienee kai tuttukin. Äiti syntyisin Tähtituli. Hyvää sukua, teidän lemmellisyytenne."
Ilveily, joka tässä sukuluettelossa tuli ilmi, ei jäänyt tarkka-älyiseltä Beata rouvalta huomaamatta. Hän muistutti, että hänen majesteettinsa palveliain aina tulisi tuoda mukanaan papinkirja, jotta heitä saatettaisiin kirjoittaa linnan kirjoihin, ja he saisivat nauttia linnanväen etuoikeuksia.
"Olkoon niin", vastasi Kristiina. "Minä annan neiti Hagarille papinkirjan. Minä olen ruotsalaisen kirkon päämies."
"Ei vielä, teidän majesteettinne. Täytyy myöskin olla todistus hyvästä maineesta ja kristillisestä elämänlaadusta. Minä näin tuon kevytmielisen tytön halailevan erästä rakuunaa tuolla etuhuoneessa."
"Mitä?" sanoi Kristiina, katsahtaen kuninkaallisella katseella syytettyä.
"Sehän oli Bennu-veljeni, jota he nimittävät Urban Niemandiksi", vastasi Hagar hämmästyneenä.
"Teidän lemmellisyytenne kuulee sen nyt", jatkoi Kristiina ylpeydellä, joka osotti, että kotkanpoikanen oli saanut siivet eikä aikonut antaa niitä leikata. "Kun minä todistan palvelusväkenä hyvän maineen ja kristillisen elämänlaadun, niin arvelen, että siinä on kylliksi todistusta."
"Minä uskallan vastaiseksi toisin jugerata ja jos teidän majesteettinne pysyy aikomuksessaan ottaa tätä epäluulon alaista nuorta henkilöä palvelukseensa, on minun palvelukseni liikanainen. Minä olen alammaisuudessa pyytävä eroni asianomaisilta."
Kristiina empi. Näin pitkälle hän ei olisi tahtonut vastakynttä vetää. Mutta nöyryyttää itseänsä näitten vallanhimoisten Oxenstjernojen edessä, — ei milloinkaan!