"Joudu, hälyytä vahtia." Hagar ajatteli kuningattaren kallista kirjastoa ja juoksi jälleen sinne ylös. Selvä palonkäry jo tuntui portaissa.
Hätäkello teki ikävää häiriötä tanssiin. Ensinnä ei kukaan aikonut uskoa, että vaara oli käsissä: elementtien olisi pitänyt hävetä tarttua kuninkaanlinnaan. Mutta elementit eivät hävenneet polttaa Turun linnaa v. 1616, vaikka itse kuningas Kustaa II Aadolf silloin linnassa vieraili. Savun haju ja tuulen vinkuna vakuutti pian tanssinhaluisille, että huvin täytyi väistyä sen vakavan taistelun tieltä, joka tässä oli kuninkaanlinnan olemassa olon puolesta taisteltava.
Sillä aikaa kun suurin osa vieraista hämmentyneenä kiirehti ulos etsimään ajoneuvojansa ja päällysvaatteitansa, jäivät toiset jäljelle auttaaksensa sammutustyötä. Nuori kuningatar käyttäytyi rohkeasti ja neuvokkaasti. Hän uskoi päällikölle Klaus Flemingille rahatoimikammarin ja siinä säilytettyjen valtakunnan kalleuksien pelastamisen, mutta kielsi liikuttamasta mitään hänen omista huoneistaan. Beata rouva uskalsi väittää vastaan.
"Minun luokseni ei valkea tule", vastasi Kristiina ynseästi.
Vaara oli kuitenkin läheltä uhkaava ja hyvin suuri. Tuo ensimmäinen pieni tulenloiste, joka oli syntynyt, ei tietty miten, jossakin palvelusväenhuoneessa, kapeassa etelätornin kattokerrassa, kasvoi äkkiä täyteen liekkiin, mutta joutui vahvan savun peittoon. Liekit särkivät akkunan, suikertelivat ulos, nuolasivat räystäitä, hiipivät tornin huippuun ja valuivat sieltä alas kuparikatolle. Yht'aikaa riensivät ne tuulen viemänä suureen vahvaan kaakkoiseen torniin, joka oli lähinnä kuningattaren kylkirakennusta ja sen uljaita huonekertoja, sinne jos tuli oli ennättänyt, niin koko linna olisi vaarassa ollut. Kaikin keinoin koetettiin siis pelastaa tätä tornia. Klaus Fleming oli joka paikassa. Hän asetti paloketjuja aina virralle asti ja käytti näihin hovipalvelioita, sotamiehiä ja paikalle tulvaavia ihmisjoukkoja. Vesi-ämpärit kulkivat kädestä käteen, ruiskut valuttivat vesivirtoja palavan katon yli. Rohkeimmat sotilaat lähetettiin sisäportailta ylös torniin, mutta savu ja liekit pakottivat heitä takaisin palaamaan. Tuuli oli kova ja näytti pilkkaavan kaikkia ponnistuksia. Ainoastaan tuo korkea, vahva torni, kolme kruunua, seisoi siinä mahtavassa suuruudessaan tulipalon kirkkaassa valossa uhkamielisenä liekkiä vastustamassa.
Nyt ei Beata rouvaa enään voinut hillitä. Hän syöksähti kuningattaren huoneisiin niin monen piian ja kammaripalvelian seuraamana, kun hän tässä hädässä ehti saada mukaansa. Täällä nyt alkoi sellainen hävitystoimi, jota ainoastaan tulipalossa nähdään. Kaikki kalliit kaapit, arkut, pöydät, nojatuolit, kalleudet, hovipuvut ja vaatetuskapineet, aina paitaan ja saippuaan saakka, piti kannettaman ulos ja viskattaman läjiin, jossa ne tahraantuivat, palasiksi lyötiin ja heiteltiin sinne tänne häiriössä. Vähin osa tuli taattuun paikkaan; voimallisia käsiä puuttui ja toisinaan ne olivat taas toistensa tielläkin. Kaapit jäivät kumoon kaadettuna makaamaan portaille, jossa ne salpasivat uloskäytävän; kaikkialla täytyi kompastua alasvedettyihin akkuna-uutimiin ja satoihin kapineihin, mitkä tällaisissa tilaisuuksissa ovat tiellä juuri siinä paikassa, missä niitten ei pitäisi oleman.
Tässä pelastamispuuhassa tuli Beata rouva kirjastoon ja säpsähti nähdessään Hagar Ringin, joka Fiken Långin avulla oli asettamassa kalliimpia kirjoja vahvoihin vaatekoppeihin. Tämä oli huolellisempaa ja maltillisempaa pelastustyötä kuin mahtavan rouvan oma työ. Beata rouva oli viisas ja neuvokas, mutta harmissaan ja pelästyksissään unohti hän kaiken mielenmaltin.
"Ulos!" kirkasi hän ovessa. "Ulos, sinä maankulkia, sinä velho, sinä ruokanorkko! Mitä sinulla täällä on tekemistä?" Ja Hagar kun ei heti käskyä totellut, tuli, saatuaan kaikuvan korvapuustin, joka hänen poskiaan kirvelytti, vakuutetuksi siitä, ettei tässä vastaansanominen kelvannut.
Jos hän olisi ollut mies, olisi hän, luontonsa mukaan, vastannut samaan tapaan. Nyt ei häntä auttanut muu kuin viekkaus. Hän juoksi takaisin, hän pakeni edessä olevaan huoneeseen, josta kaluja par'aikaa korjattiin pois. Beata rouva seurasi ajaaksensa hävytöntä ulos, mutta hän oli tuskin päässyt kirjastohuoneen kynnyksen yli, ennenkuin Hagar taas oli siellä ja salpasi oven sisäpuolelta. Aika oli täpärällä, ovi jäi suljetuksi ja kirjat olivat turvassa, ei niihin ulottunut uudet pelastus-yritykset.
Tukholman linna oli Kristiinan aikana lavea, jotenkin epäsäännöllinen, vanha kahdenkertainen rakennus, jonka alla vielä oli maakerros. Lisäksi kuului linnaan yksi iso ja neljä vähempää tornia sekä kolme ympäri rakennettua pihaa: pajapiha (smidjegården), pieni linnanpiha keskustassa ja iso linnanpiha pohjoisessa. Kuningattaren asunto ja lukuhuone olivat eteläisessä kylkirakennuksessa, ylikerrassa, mutta hänen käytettävinään oli sitä paitsi 11 huonetta läntisessä kylkirakennuksessa ja vielä muita, kyökkiä, talouskaluja ja palvelusväkeä varten. Samassa ylikerrassa, kuningattaren molempien osastojen välillä oli suuri valtiosali länteen päin. Alikerrassa näitten alla sijaitsi, paitsi osa hoviväkeä ja palvelioita, hovi-oikeus, valtio- ja meriväestön hoitokunta, vähäinen asehuone, vaatekammari, taidekammari, linnankirkko, valtiokanslia. Maakerroksessa oli rahatoimikammari, valtio-arkisto, sotavarasto, viinikellari y.m. Tässä linnassa siis oli korvaamattoman paljon pelastettavaa tahi kadotettavaa.