"Nuot palaneet repaleet ovat olleet rakuunan pukuna", huomautti
Fleming. "Luulin hänen olevan Tukholman katupoikia."
"Se on kersantti Niemand… Tulla Breitenfeldistä ja kaatua Tukholman linnassa!… Kutsukaa lääkärini tänne!"
Lääkäri repi nuorukaisen rinnan kohdalta hänen vaatteensa auki.
"Asfyxia on periferiassa, eikä Centrumeissa. Mahdollista on, että hän saattaa tulla henkiin." Niemand vietiin haavoitettuja sotamiehiä varten äsken valmistettuun sairashuoneeseen.
Vasta nyt voitiin saada kuningatar etsimään virkistystä ja lepoa. Hänen täytyi nyt mennä asumaan siihen huonekertaan, jossa ylihovimestaritar asui ja jossa kaikki oli liikuttamatta kunnossa. Ei sanaakaan puhuttu tuosta kuninkaallisten huoneitten liika hätäisestä korjaamistyöstä. Kun voitto saavutetaan, unohtuvat pienet tappiot.
Uudeksi linnaksi nimitetyn, myöhemmin rakennetun lisä-osaston ylimmäinen huonekerta ja torni kukistuivat, kun linnan toiset lähellä olevat osastot vähänpuolisesti vahingoittuivat. Linnan kuntoon panemisen toimitti Klaus Fleming sellaisella innolla ja kiireellä, että se pian kohosi kauniimpana ja uhkeampana kuin ennen laivasillan luona olevien alusten mastopuitten huippujen yli. Nuo ruhtinaalliset häät saatettiin viettää muutamia viikkoja tämän jälkeen. Fleming oli rakennusmestari sellainen, ett'ei toista hänen vertaistaan siihen aikaan Ruotsissa löytynyt. Paitsi Tukholmaa, oli hän järjestänyt Upsalan ja useita kaupungeita, jotka ennen hänen aikaansa olivat maa-kylien näköisiä.
12. Juutalainen ja valtiomies.
Mitä hän tahtoi?
Vähän aikaa tämän jälkeen, Joulukuun alussa, ilmaantui vaeltava juutalainen Tukholmaan. Hän koetti täällä, kuten kaikkialla, välttää uteliaitten huomiota; hän ei koskaan näyttäytynyt päivän valossa. Toisinaan joku kuljeksia luuli nähneensä liepukan juutalaisen ruskeasta viitasta, kun hän ajoi kumureessä, joka nopeasti ohitse kiisi. Vuoden aika soi hänelle kyllin pimeyttä, jossa hänen sopi liikkua vapaasti. Luultiin, että noitten suitsevien öljylyhtyjen lähellä, jotka pimeän tultua sytytettiin linnan porttien tahi ylhäisten palatsien edustalla, oli nähty ja tunnettu hänen pitkän, laihan olentonsa kulkevan palvelian seuraamana noilla vahvoilla askeleilla, joilla hän oli maailman ympäri vaeltanut. Mihin hän seisahtui, siellä koirat ulvoivat; missä hän kulki, sieltä katupojat pakenivat. Pää pään vieressä näkyi akkunoissa ja kauppiaitten ovilla, kun luulivat näkevänsä hänen varjonsa kuvautuvan valaistuille seinille, ja kuiskaavat äänet sanoivat toisillensa: tuo on hän. Kummittelian maine oli kulkenut hänen edellään kansan seassa ja pelottanut heitä. Hän oli jonkinlaisena enteenä ajan ilmassa: jotakin oli tulossa, luultavasti rutto.
Eräänä iltapäivänä hämärän aikana tämä epäluulonalainen muukalainen näyttäytyi valtaneuvos, presidentti Kurjen vierashuoneessa ja otti esiin silloin tuntemattomien käyntikorttien asemesta Danzigin pormestarin antaman suosituskirjeen. Kurki yhä piti hovia myöskin Tukholmassa; sisäänpääsö myönnettiin tavanmukaisilla menoilla. Keskustelu kävi saksaksi ja ilman tulkkia.