"Olen teidän armollenne äärettömän kiitollinen siitä avusta, jota teidän armonne jo on suvainnut minulle osottaa. Suokaatte minun muistuttaa eräästä vähäpätöisestä tapahtumasta. Luulen että se oli vuonna 1610, toukokuussa. Teidän armonne oli silloin nuori ja olitte Pragissa opintoja harjoittamassa. Vekselit joutuvat usein hukkaan pitkillä matkoilla. Teidän armonne oli Pragissa tuntematon ja satunnaisesti rahapulassa. Miekkansa nuori aatelismies viimeiseksi panee panttiin, mutta minä pelkään, että miekka oli matkalla eräälle minun uskonheimolaiselleni, kun teidän armollenne tarjottiin laina ilman panttia…"
"Tuhannen florinia, niin. Ja ilman panttia. Oletteko te sama mies?"
"Vähäpätöinen asia. Teidän armonne maksoi kuukauden perästä lainan ja kolmen prosentin koron."
"Teidän uskonheimolaisenne pyysivät kuusi prosenttia kuukaudessa… Minä pyydän, istukaa, herra Zevi, ilolla tahdon puolestani osottaa teille avuliaisuutta, missä saatan."
"Teidän armonne on jo yltäkyllin palkinnut vähäpätöisen apuni. Minä vetoon nyt siihen suureen hyväntahtoisuuteen, jota teidän armonne on suvainnut osottaa lapsi Hagarille. Tämä koskee hänen parastansa. Saatanko saada häntä nähdä?"
"Hänen pitää, kuningattaren luvalla, olla täällä huomen aamulla kello 8. Sopiiko se teille?… Ei, ei huomenna, huomenna on kuningattaren syntymäpäivä. Mutta nyt illalla… Nyt oitis. Minä lähetän vaununi…" Presidentti soitti. "Pape, anna asettaa hevoset vaunujen eteen. Aja linnaan ja ilmoita nöyrästi kunnioittava tervehdykseni vahtia pitävälle valtio-rouvalle ja sano, että minä tunnin ajaksi toivon saavani Hagar Ringin luokseni. Tuo Hagar tänne!"
"Teen, kuten teidän armonne käskee", vastasi kumarrellen tuo aina juhlallinen hovimestari, katsellen pitkään ja pelästyneenä muukalaista. "Jumala varjelkoon!" huudahti hän, päästyään ulos ovesta, "kuka tänne on raahannut Jerusalemin suutarin?"
"Mi-mi-mitä sanoo hovimestari? Onko se Je-Je-Jerusalemi?" änkötti kammaripalvelia Juho Qvast, joka oli tuohon syyllinen ja oli melkein pelästyksestä lattiaan pudottamaisillaan hopeiset haarakkaat kynttiläjalat, joita hän sytytettyine kynttilöineen oli viemässä vastaan-ottohuoneeseen. Kammaripiika Sabina Girs juoksi kertomaan uutista opettajattarelle neiti De Meranille ja tämä vei uutisen armolliselle rouvalle. Uutinen levisi talossa ja koko korttelissa. Kukapa olisi saattanut uskoa mitään sellaista? Suutari istui hänen armonsa presidentin luona. Rutto oli tullut taloon.
Valtakunnan ylimysten joukossa oli harva niin oppinut ja niin lavealti kulkenut kuin Juho Kurki. Mutta jos hän tunsikin Euroopan, niin Ruben Zevi tunsi sen ja muut maan-osat paremmin kuin hän. Vilkas keskustelu syntyi Hagaria odotettaissa. Presidentti ymmärsi, että tuo aina kumartava, aina kovin varovainen vanha juutalainen kuitenkin oli valtiomies, joka tunsi kaikki ajan polttavat kysymykset ja poliitilliset koukkutiet. Siitä vähästä, mitä Ruben Zeviä saatiin ilmoittamaan, tuli tarpeeksi näkyviin, että hän tiesi kaikki sekä oli ollut mukana kaikessa. Hänen kätensä oli näkymättömänä kaikissa ajan Gordion solmuissa ja sitoi yhteen tahi sekoitti kaikki niiden langat. Hän tunsi hallitsiat, Richelieun, Trautmannsdorffin, prelatit, sotapäälliköt, rahakauppiaat, jalkavaimot, hovijuonet ja ajan juorut paremmin kuin kukaan muu. De Geer oli oikeassa: tämä mies saattoi luoda Ruotsille uuden vallan Afrikassa tahi jollakin muulla ilmansuunnalla. Tämä mies tulisi olemaan äärettömine apulähteineen verraton liittolainen sille valtiolle, jonka onnistuisi voittaa hänet puoleensa. Miksikä ei valtiokansleri terävällä valtiomiehen silmällään havainnut tätä juutalaista Regensburgissa? Ruben Zevi oli Ruotsille voitettava, mutta miten? Jos tarjoisi hänelle kultaa? Sitä hänellä oli kyllin, vaikka ostaisi kaikki Pohjan vallat… Arvoluokat, arvonimet, kunniapaikat? Jos hän niitä olisi halunnut, mikäpä olisi estänyt häntä niitä itsellensä toimittamasta? Valtaa? Eikö hän hallinnut ruhtinaita ja valtakuntia rahan kaikkivallalla? Hänelle täytyi jotakin muuta tarjota, mutta mitä?
Kurjen kekseliääseen päähän johtui ajatus. Oxenstjerna ja useimmat valtiomiehet varmaankin sitä nauraisivat, mutta kokemus osotti, että voimia, jotka vastustivat kaikkia muita siteitä, saattoi sitoa kukkaisvitjoilla. Eikö rakkaus usein välikappaleena palvellut valtioviisautta? Saattoihan havaita toisia intohimoja, jotka olivat vähemmän väkevää, vähemmän vaarallista laatua. Miksikä Ruben Zevi oli riistänyt itsensä irti yli koko maailman levinneistä asioimistoimistansa ja lähtenyt näin kelirikon aikana tälle pitkälle, vaivalloiselle matkalle Suomeen ja Ruotsiin? Perintö-asiaa varten, sanoi hän. Mitkä perintö-asiat tuolle Kroesukselle saattoivat olla niitten miljoonain arvoisia, joita hän poissa olonsa takia pani alttiiksi? Ennen tässä olisi voinut olla jotakin tärkeätä valtiollista tarkoitusta. Mutta hän ei etsinyt hallitsevia, hän tuli kysymään vähäpätöistä, nimetöntä tyttöä, joka ei saattanut olla minkäänlaisessa yhteydessä valtiollisten tarkoitusten kanssa. Ja hänen tähtensä tuo mies, jota kaikkialla tarvittiin, ei empinyt uhratessaan kallista aikaansa määräämättömän pitkälti. Niin käsittämättömältä, kuin tämä saattoi näyttääkin, oli hänessä kuitenkin joku voimallinen tunne, joka sitoi häntä tuohon nuoreen henkilöön. Siitä täytyi saada selkoa; Hagarilla tuli sitoa kosmopoliitti Ruotsiin.