Vanha juutalainen katseli häntä ääneti ja liikkumattomana. Kyynel tipahti hänen silmäkulmastaan ja vieri huomaamattomana alas pitkin hänen kuihtunutta poskeansa.
"Hagar", sanoi presidentti, sitte kuin hän oli tervehdykseen vastannut suutelemalla tyttöä hänen otsallensa, "täällä on kaukainen vieras, joka on toivonut saada nähdä sinua. Herra Ruben Zevi, rahakauppias Regensburgista."
Hagar nousi, teki kankean kumarruksen sekä jäi seisomaan. Hän ei uskonut Jerusalemin suutaria olevan, mutta tuo kummallinen vanha muukalainen, joka aivan lakkaamatta häntä katseli, synnytti hänessä epämääräistä pelkoa.
"Anna tänne kätesi, lapseni", sanoi hän ja äänensä vapisi. "Olen tuntenut äitisi." Hän tarttui vastahakoisesti tarjottuun käteen ja piti sitä omassaan. "Se on hänen kätensä, veljelläsi on toisen."
"Otsa ja silmät molemmilla ovat hänen. Veljesi on enemmän hänen näköisensä kuin sinä; jotakin vierasta on huuliesi ympärillä, hiuksesi eivät myöskään ole niin kiiltävän mustat. Mutta sinä olet kuitenkin hänen kuvansa, koko olentosi, vartalosi ja, kaikista enemmän, on käyntisi hänen, on ikään kuin minä hänen edessäni näkisin vielä tänä päivänä. Sinä et saata tuntea minua, kuten minä tunnen sinun, mutta jos tietäisit…"
Hän hillitsi itsensä, jätti tytön käden ja otti ristiraitaisen silkkinenäliinan taskustaan ja pyyhkieli silmiään.
"Teidän armonne", sanoi hän, "suokaa anteeksi vanhukselle! Olen teille kiitollisempi, kuin sanoin selittää saatan. Kun olen tämän lapsen nähnyt, tahtoisin sanoa: lähettiläs on liikanainen, en tarvitse useampia todistuksia. Mutta tämä on tarpeellista muitten vakuuttamiseksi, vaikk'ei minun. Tämä koskee monimutkaista perintö-asiaa. Näitten lasten tulee monen kadehtian ja mahtavan vastustajan edessä todistaa, että ovat oikeat ja aviolliset. Sen vuoksi… minä pyydän, tehkää hyvin ja laatikaa valtakirja; me lähetämme sananlennättäjän. Ja vielä lisäksi minun täytyy vaivata hovi-oikeutta minun kustannuksellani valalla kuulustamaan kaikkia niitä elossa olevia todistajia, jotka olivat läsnä lasten syntyessä. Tämä koskee suuria omaisuuksia, joita ei saa menettää."
"Se koskee myöskin nimeä, herra Zevi. Antakaa näille lapsille kunnioitettu nimi, se painaa vaa'assa yhtä paljon kuin suuret omaisuudet. Minä toivon, että ovat syntyneet laillisesta avioliitosta, joka todistaa heillä nimen olevan."
"Nimi?" matki juutalainen. "Mitä on nimi, joka annetaan ja saadaan, sen rinnalla, joka tehdään? Pyytäkää, että he itse nimensä luovat. Mutta suokaatte anteeksi, näin on meidän tapamme maailmaa katsella. En sillä tahdo halventaa niin jalosukuista nimeä, kuin teidän armonne nimi on."
"Minä annan kutsua ne todistajat, joita haluatte, sekä laillisesti panna kirjaan heidän todistuksensa. Onko vielä mitään, jolla teitä voin auttaa? Tahdotteko ehkä hänen jaloutensa valtiokanslerin puheille?"