"Se on juutalainen. Vie hänet vastaan-otto huoneeseen!"
"E-eikö hän saata ty-ty-tyytyä, jos hänellä on yksi sielu vähemmän?" mötisi Juho vastenmielisesti.
Juutalainen pääsi presidentin puheille. Hän selitti, pyytäen monesti anteeksi, tuon sopimattoman ajan vuoksi, että hän äsken laivasillalla oli kuullut sananlennättäjän takaisintulosta. Myöskin kertoi hän olevansa toisaalla toimitettavien asioittensa tähden niin kiireissään, ettei hän mitenkään saattanut Tukholmassa viipyä päivääkään kauemmin enään.
"Olen pahoillani siitä", sanoi presidentti kohteliaasti, "ett'ei teidän vierailunne täällä ole ollut niin pitkä eikä niin hauska, kuin olisimme suoneet. Olin toivonut, että oitis joulun jälkeen olisin saanut esittää teitä valtiokanslerille, joka nyt töittensä vuoksi on ollut poissa. Mutta aikamme on kallis; tässä on rasia. Tahdotteko todistajia?"
"Kyllä, teidän armonne, tuomio-istuimen vuoksi se on tarpeellista. Ja jos suostutte, tahtoisin Hagarin myöskin."
Presidentti soitti.
"Käske tänne Thomson, Pape ja Hagar."
Sisään käsketyt tulivat.
Rasia avattiin; sisällys oli liikuttamatta paikallaan. Ruben Zevi tarttui vapisevalla kädellä hopealiljan muotoiseksi valettuun neulaan, ja sitte sormukseen sekä tarkasteli molempia huolellisesti lampun valossa.
"Enemmän valoa, jos teidän armonne suvaitsee! Vanhat silmäni ovat huonontuneet merimatkoista."