Presidentti Kurki kantoi taskussaan jotakin, jota hänen ei sopinut kieltää ottamasta vastaan, mutta joka loukkasi hänen ylpeyttänsä.
"Nuot rahajuutalaiset luulevat voivansa kohdella meitä kuten yhdenvertaisiansa!" Hän säästi juutalaisen lahjan siksi, kuin hän myöhemmin illalla oli kahdenkesken puolisonsa kanssa. "Sofia", sanoi hän, antaessaan vaimolleen kotelon, "tässä on vaeltavalta juutalaiselta joululahja myöskin sinulle."
Rouva Sofia De la Gardie ei saattanut olla hämmästyksestä huudahtamatta. Lahja oli mitä somimmasti tehty collier, kaulakoriste kullasta, johon eri suuruisia jalokiviä oli runsaasti kiinnitetty ja jonka keskustaan oli juotettu suuri, loistava, harvinaisen ihana smaragdi. Harvat ruhtinaalliset henkilöt saattoivat kerskata sellaisesta koristeesta. Presidentin tottunut silmä havaitsi jo yksistään smaragdin 30,000 taalarin arvoiseksi.
"Mutta enhän minä tätä saata pitää, tämäpä on kuningattarille sopiva!" huudahti presidentin rouva, samalla kun hän antoi kädessään olevan koristeen kimallella kynttilän valossa.
"Niin", naljaili hänen puolisonsa, "ellet olisi ruhtinaallisen henkilön vertainen, käsittäisin kyllä sinun empimisiäsi, sillä neuvosto on tuumannut antaa asetuksen vahingollista ylellisyyttä vastaan. Mutta voihan Hagarista uskoa mitä tahansa? Hän on syntynyt käen kukuntapuun alla ja on haltian kummilapsi, toivoisinpa että meidän tyttösillämme olisi sellaiset kummit."
"En ymmärrä… kaulaketju…"
"Myönnä, että tämä on taikasatu. Tuntematon kerjäläinen kuolee jossakin erämaassa ja jättää jälkeensä kaksi kalleutta, taidokkaammin tehtyjä, mitä milloinkaan olen nähnyt. Kaksi hyljättyä lasta tulee maailmaan mitä huonoimmassa hökkelissä ja havaitaan olevan Euroopan ja viiden maan-osan rikkaimman miehen perillisiä. Valtaneuvos Kurki ja hänen puolisonsa ottavat retupentin taloonsa, ja retupentti maksaa heidän vaivansa jalokivillä. Sinä saatat pitää koristetta, Sofia, se on oikein saatua omaisuutta, mutta tarpeetonta on ilmaista mistä se on alkujaan. Oletko huomannut, että Kustaa osottaa erityistä kohteliaisuutta Hagarille?"
"Valitettavasti. Kustaasta ei tule valtiomiestä; hän ei vähintäkään saata salata sydämmensä tilaa. Hänen lempensä on niin suora ja poikamainen, että hän saattaa paljastaa tunteensa palkollistenkin nähdessä."
"Sinä lohdutat minua. Pelkäsin, että hänen tunteensa olivat noita haihtuvia nuoruuden ajattelemattomuuksia, jotka saattavat yhtä ajattelemattoman tytön onnen vaaraan, enkä minä salli, mitä Hagariin koskee, mitään leikintekoa. Vakaa lempi on ihan toista. Meidän täytyy, Sofia, tuota ajatella. Se päivä on ehkä koittava vielä, jolloin ruhtinaat tuosta tytöstä kilpailevat."
"Hänen syntyperänsä! Hänen nimensä!"