"Mitä? Juutalainen ostaisi ja me myisimme Urban Niemandin hänen sisarensa myötäjäisistä! Myisimme sielun pelastaaksemme toisen! Ja tuon uskaltaa Ruotsin kruunun neuvon-antaja sanoa minulle, joka olen kristitty ja ruotsalaisen kirkon pää! Tiedättekö, Juho herra, että minun iso-isäni aikana ja Upsalan kokouksen aikana olisi tuollainen neuvoskunnassa lausuttu sana saattanut viedä valtaneuvokselta pään?"
"Armollinen röökinä suvaitsee huomata, että sanon tämän vain hätätilan tapauksessa", jatkoi Kurki pelkäämättä. "Me emme saata teljetä Urban Niemandia häkkiin, jos hän itse tahtoo onneansa koettaa, mutta ellei hän tahdo, on hän Ruotsin lain turvissa."
"Minä pysyn kiinni käräjissä ja tutkimuksissa", vastasi Kristiina päättävällä äänellä. "Tahdon tietää, kuka on viskannut kipeän naisen maantielle, vaikka se mies sitten istuisikin valtakunnan neuvostossa. Riitaantua juutalaisen kanssa? Olemmeko me niin perin voimattomia, ettemme uskaltaisi tarttua juutalaisen korviin? Hänen pitää tunnustaman kaikki eikä salata mitään. Jos hänellä on rahoja, niin meillä on peukaloruuvit. Olen pannut päähäni, että Hagarin täytyy saada nimi."
"Eikö olisi parempi, että armollinen röökinä antaisi hänelle nimen, kuin että hänen syntyperästään tulee jotakin sopimatonta ilmi? Rehellinen nimi turvaisi häntä juutalaisen vehkeitä vastaan."
"Ja sen te sanotte minulle, herra valtaneuvos! Tehkää minut lailliseksi uudeksi vuodeksi, niin minä aateloitsen Juho Holmin, jos se teille huvia tuottaa. Meillä on liian sakeaa aatelista verta valtakunnassamme, sitä täytyi vedellyttää."
"Valtakunta olisi mielissään, jos saisi kuulla, että kuningatar, jolla on noin suuret luonnonlahjat ja hyvä käsitys, suvaitsisi pian ryhtyä sen hallitukseen", lausui Kurki varovaisesti, hän kun myöskin kuului noihin sakeaverisiin ja piti heidän puoltaan, mutta salaisuudessa toimieli Oxenstjernojen ylivaltaa vastaan.
Kristiina nauroi.
"Valtaneuvos tulee myöskin vielä saamaan kyllänsä minusta, kun aikaa kuluu, mutta missä juutalainen viipyy?"
Kammaripalvelia palasi tuoden sanoman; että vaeltava juutalainen oli lähtenyt Tukholmasta joulu-aamuna k:lo 4, palveliainsa ja kersantti Niemandin seuraamana. Sanoman loppupuoli pani Kristiinan unhottamaan sen alun.
"Niemand? Ja minun luvattani? Lähettäkää sanansaattaja hänen jälkeensä käskemään että hän heti palaa takaisin! Onko poika höperö? Pakenee juuri siinä silmänräpäyksessä, kun minä hänelle tahdoin hankkia upseerin valtakirjan! Ei… Älkää lähettäkö ajamaan häntä takaa! Hän on maankarkaaja; tulkoon juutalaiseksi."