"Ja sitten… mihinkä?"
"Mihinkä ikänä Jumalan rakkaus kutsuu minua palvelemaan hänen valtakuntaansa."
* * * * *
Vasta sitten, kuin kreivinna Götz oli lähtenyt maasta, tuli tunnetuksi, että Kaskaksen torppa oli lohkaistu ja lunastettu Uuskylän talosta itsenäiseksi perintötaloksi, ja kaikki sen velat maksettu. Siitä asti puuttuu luotettavia tietoja kreivinnan myöhemmistä kohtaloista, paitsi mitä eräs kulkupuhe on kertonut, että hän on ottanut Ruben Zevin perin köyhät jälkeläiset, veljensä lapset, hoitanut ja kasvattanut niitä. Sitä enemmän tunnettuja ovat Kristiina kuningattaren vaihtelevat kohtalot hänen vanhoilla päivillään. Luullaanpa tiedettävän, että kuningatar toisella Parisin matkallaan 1657 oli käynyt Vincent de Paulin mainiossa hospitalissa La Salpêtrièressä ja siellä nähnyt armeliaisuuden sisarten joukossa entisen kirjastonhoitajansa. Joku on myöskin luullut tunteneensa vanhan kuvaraamatun samana Vulgatana, jonka Kristiina kuningatar kerran armon auringon loistaessa lahjoitti silloin suuresti suositulle Doxallensa. Mutta tässä katoavat historian langat samaan läpinäkymättömään varjoon, jonka lukia kerran näki selkenevän Karjan järven jäällä. Ainoa, joka valitettavasti tiedetään aivan varmaan, on, että ruskean hevosen ratsastaja yhä vieläkin ratsastaa. Vielä kulkee hänen tiensä aika ajoin tuhan ja veren kautta. Vielä on pitkä, oi, niin pitkä matka aikojen loppuun!
Kolmannen ja viimeisen osan loppu.