Torpan hämmästynyt nuori jälkeläinen tuijotti tuohon taidokkaasti tehtyyn neulaan ja tunsi poskillaan palavan suutelon.
"Siellä löytyi", jatkoi Hagar, "paljon kissoja, tiikerikissoja, helmilinnassa. Ne väijyivät yöt päivät poikaa Tättin tähden. Tättin he olisivat saattaneet saada, se vahinko ei olisi ollut suuri, mutta pojan piti hallitseman puolta maailmaa. Silloin Tätti muuanna yönä lensi erään laivan mastonhuipussa pois. Viholliset ottivat laivan sen kaikkine omaisuuksineen, Tatti pantiin rautahäkkiin ja piti näytettämän voitonmerkkinä suuressa kaupungissa, joka Venedigiksi nimitettiin, mutta edellisenä yönä onnistui Tättin päästä karkuun, köyhempänä ja enemmän siipensä murtaneena kuin kukaan teistä. Tuli sitten taas hyvien ihmisten luo, jotka tunsivat sen, noukki esiin vanhat höyhenensä, jotka hän oli heidän luoksensa unhottanut, ja lensi Kaskaksen torppaan. Tiellä tuli sitä vastaan vanha tuttu, joka sanoi sille, mitä ennen olimme sille opettaneet: 'Tätti tyhmä!' Niin, Tätti lupasi, ett'ei hän enään koskaan olisi tyhmä, ja nyt hän on täällä."
"Mutta kuulkaapa", sanoi Dordei maltittomasti, "mitä lapsensatuja nuo tuollaiset ovat? Sinun sopisi kertoa, mitenkä tulit, lähinnä röökinää, etevimmäksi Ruotsin valtakunnassa."
"Etevin valtakunnassa on Ruotsin ja Suomen urhoollinen, uskollinen, rehellinen kansa. Kersti röökinä on yleväaatteinen; hän sen kyllä tietää, mutta jos hän on sen unohtanut, on se tapahtunut sen vuoksi, ett'ei hän koskaan ole oppinut rakastamaan ketään kaikesta sydämmestään. Hän ei ole voinut rakastaa äitiänsä; siksi hän on ollut niin yksin maailmassa."
* * * * *
Seuraavana päivänä rukoili Hagar hartaasti äitinsä Ruthin yksinäisellä haudalla. Lakastuneina ja metsistyneinä, koristivat pyhästä maasta tuodut ruusut vielä sitä aitauksella erotettua paikkaa, jossa talvi-yön tuntematon sortunut kulkia odotti iäisen aamun tuloa. Täällä tahtoi tytär alkaa uutta elämää.
Hänellä oli ainoastaan muutama päivä aikaa viipyä. Vuoden-aika kiirehti hänen matkaansa Ruotsiin. Eräänä aamuna satuloittiin Uuskylän talossa hevosia ja toisia pantiin aisoihin ratasten eteen. Torpan asukkaat seisoivat siinä uteliaitten katseliain joukossa. Dordein äidinsydän paisui sekä kaipauksesta että hellyydestä ja tuosta turhuuden heikkoudesta, josta eivät parhaimmatkaan äidit ole aivan vapaita.
"No, mitä siellä laiskottelette; ettekö näe, että hänen armollansa on kiire? Sigfrida, auta hänen armoansa päähineen sitomisessa! Tommu, juokse kotia Hiirakkoa tuomaan; ei hänen armonsa saata ajaa heidän huonoksi ajetuilla konillansa… Miksikä tahdot näin pian meidät jättää, kultanuppuseni?" jatkoi hän murhelapselle, josta nyt oli tullut ilolapsi.
Hagar Sulttaan hyväili kyynelten vieriessä köyhää torpan vaimoa ja suudellen häntä monta kertaa.
"Jos Jumala suo, näemme toisemme. Kolmas äitini odottaa minua nyt Risebergassa Ruotsissa. Olen hänelle velkaa ruhtinaskunnan; tahdon antaa hänelle tyttären."