— Jos tahdotaan päästä tarkoituksen perille, täytyy suostua keinoihinkin, jatkoi viekas majuri. — Epäilemättä saatetaan kaikki vaaraan. Minä tiedän paremmin kuin kukaan muu täällä olevista, että rouvalla on rehelliset aikeet.
— Uskomatonta, mutta totta!
— Lukekaa meille vastaus majurin lähetykseen!
Majuri luki kaikkien kuullen kirjoituksen, joka oli lähetetty Pietarista 20:ntenä päivänä elokuuta ja jossa monien kohteliaiden sanojen ohella naapurisovinnon palauttamiseksi entiselleen mainittiin, että suomalaisten joukkojen tuli heti siirtyä Venäjän alueelle, ja sen jälkeen olisi kutsuttava Suomen kansan edustajat kokoon ilmoittamaan maan toivomuksista, jolloin heiltä ei evättäisi armollista suojelusta ja voimakasta apua.
— Kirjeessä ei ole allekirjoitusta, muistuttivat muutamat. Kuka vastaa, että se on oikea?
— Sisällys. Ja tämä hohtokivinen sormus, vastasi majuri olkapäitään kohottaen.
— Ei mitään eroa! Ei valtiopäiviä yksinomaan Suomen kansalle!
— Varokaa sitten päitänne, hyvät herrat, sillä ne ovat löyhässä niskoillanne, jatkoi majuri suuttuneena. Päästäkää vain herra Ruotsiin tekemään vanhoja kujeitansa, ja katsokaa sitten, missä tekotukkanne roikkuvat.
— Totta on. Hänellä on nimemme.
— Hän ei anna koskaan meille anteeksi, että hän meidän tähtemme on jäävä ilman riemusaattoa ja juhlanäytäntöjä Tukholmaan palatessaan.