— Tässä, isä, muutamia latinalaisia säkeitä, joita ette vielä ole selittänyt minulle! huudahti Anna neiti yhä vielä selaillen isoisän muistiinpanoja.
Eversti hymyili.
— Merkityksetöntä turhanpäiväisyyttä. Vanha ennustus, jonka määräaika on jo kauan sitten loppunut, vaikka sen toteutumisesta ei ole tullut mitään. Eipä se muuten munkkilaverrusta olisikaan! Kerrotaan näet kantaisämme Jagielin palkaksi innostaan kristinuskon levittämisessä pakanallisten liettualaisten maahan ja jonkinlaiseksi korvaukseksi niistä monista villatakeista, jotka hän oli hyvän asian edistämiseksi jaellut äsken kastetuille, saaneen Varsovan piispalta luvan pyytää itselleen jotakin armonosoitusta sikäläisen Pyhän Katarinan kirkon ihmeitä tekevältä neitsyt Marian kuvalta. Vähän arveltuaan oli Jagiel silloin toivonut itselleen sitä armoa, että hänen sukunsa eläisi loistoisana ja mainehikkaana aikojen loppuun. Mutta se oli pahoittanut madonnaa, joka olisi mieluummin suonut kantaisämme pyytävän itselleen ja omaisilleen autuuden kunniakruunua. Sentähden ilmoitti hän erään innoitetun munkin välityksellä kantaisällemme seuraavan ennustuksen:
Do tibi dona illustria, do per saecula prolem. Vana, insane, cupis; precibus cedo tuis. Bis tibi sex acie validas confundo sagittas; decimi sed tertii cave, Szistove, acum!
Jonka minä kääntäisin jokseenkin tähän tapaan:
Loistavat lahjat ma suon: sukus kulkee aikojen kautta.
Mieletön pyyntösi on; hullu, ma täytän sen.
Nuolt' terävää kakstoista ma niin valan sulle;
Neulaa kolmannentoist', oi varo, Szistovo, vain!
2. ASESSORI JAAKKO VON LITTOWISTA.
— Senkö tähden meillä onkin kaksitoista nuolta vaakunakilvessämme? huudahti Anna neiti osoittaen suurempaa mielenkiintoa kuin hänen ikäisillään tavallisesti on vaakunatiedon salaisuuksiin.
— Niin sanotaan, vastasi eversti tyynesti. Ellei ole otaksuttavampaa, että nuo vaakunamme kaksitoista nuolta ovat aiheuttaneet sadun neitsyt Marian ennustuksesta. Minä olen taipuisa uskomaan viimeksimainittua selitystä.
— Mutta, isä, jos sukumme oli Puolan palveluksessa kuusi miespolvea kantaisämme Jagielin jälkeen, tai siis kaikkiaan seitsemän, ja sitten viisi polvea Ruotsissa ja Suomessa Jaakkoon asti, joka otti nimekseen von Littow, niin silloinhan tuo Jaakko, isän isoisä, oli kolmastoista…