— Mutta, rakas Eusebius…
— No, no, näettehän, armas äiti, minä otan, mitä tarjotaan; saanen kai tyytyä toiseen Linnaisten neitiin. Kunpa vain tietäisin, kumpi niistä sopii minulle paremmin.
— Ringa neiti on vielä aivan lapsi ja pilalle hemmoteltu lapsi, Eusebius kulta. Anna neiti sitä vastoin on hieno nainen, komea kuin Littow ja viisas kuin Ahlekors. Hänen äitinsä oli, kuten tiedät, minun oikea serkkuni. Sukulaisuudella on etunsa, poikani. Älä unohda nimittää häntä serkuksi.
— Tietäkääs, äiti kulta, minäpä epäilen, että Ringa on paremmin mieleni mukainen. Minä pidän sellaisesta pienestä poikamaisuudesta… Ptruu, käännä kauniisti portista, Rosengren!
— Nyt olemme perillä. Muista mitä olen sanonut, Eusebius — ei mitään talonpoikaistapoja, poikani! Avaa suutasi niin harvoin kuin mahdollista; minä puhun sinun sijastasi. Varo varsinkin, ettet kiroile ja puhu hevosista. Hyvin kasvatettuja nuoria naisia miellyttää harvoin talli ja vielä vähemmän tallirengit. He pitävät ajattelevaa miestä parempana. Rosengren — vaununastuin!
Ja Winterloot astuivat taloon.
Linnaisten pienempi sali oli valaistu. Tulijat huomasivat siellä jo ennestään olevan vieraan, jonka läsnäolo sekä hiveli että harmitti heidän mieltään heti ensi hetkestä saakka.
Seurasi esittely:
— Armollinen serkkuni — kreivi Spiegelberg Kuurinmaalta! Herra kreivi — serkkuni hovineuvoksetar Winterloo ja kapteeni Winterloo Syrjänkoskelta.
Hovineuvoksetar kumarsi ylhäiseen tapaan. Hänen poikansa Eusebius, tuo hyvänluontoinen mies, ojensi rehellisen suomalaisen tavalla kätensä, mutta vieras ei siirtänyt hansikoitua kättään sirosta asennosta, missä se oli, peukalo samettiliivin taskuun pistettynä. Kapteeni hypisteli hämillään syntymättömän hylkeen nahasta tehtyä lakkiaan, itsekseen toivoen, että jo olisi kunnialla kotonaan Syrjänkoskella.