— Kysykää! kuiskasi hän kiireesti ja vavisten.
— Saanko minä, pitääkö minun tulla takaisin Linnaisiin?
Reki pysähtyi, Ringa hypähti maahan. Mefisto oli jo siinä ja hyppäsi korkealle hänen olkapäitään vasten.
— Tulkaa! sanoi hän nopeasti tavallisella leikillisellä äänellään, kääntäen pois päänsä, jottei lyhtyjen valo valaisisi hänen kasvojaan, ja juoksi kaikkia muita nopeammin ylös korkeita portaita.
Arkkitehti oli kuullut kylliksi.
20. VIIMEINEN ILTA LINNAISISSA.
— Hyvät herrat! huusi paroni Littow portailta. — Lasi punssia maistunee nyt mainiolta. Tervetuloa, serkku Winterloo! Minä toivoisin vain, että tulonne syy olisi ollut iloisempi.
— Mitä punssiin tulee — vastasi kapteeni — niin olisi kai oikeastaan minun pitänyt tarjota tänä iltana, mutta, hyvät herra, olenpa satulanlyöttämä, hampaaton valakka, jos minä siihen mitään mahdan. Neljätoista pulloa paloi Syrjänkosken kellariin; avaamattomina, hyvät herrat, avaamattomina — jollei vain Rosengren lurjus… Mutta mitä kannattaa puhua juoduista viineistä ja saaduista suuteloista? Iloisempiko syy? Hm, saammepa nähdä, minä tuumin asiaa… Hän on ihan hullaantunut minuun, hän aivan varmaan tahtoo minua vävykseen, jatkoi kapteeni matalammalla äänellä äidilleen hovineuvoksettarelle. — Mutta minäpä en tartukaan onkeen niin helposti kuin luullaan, ja sitäpaitsi, kuka takaa, etten tee hänelle eräänä päivänä aika kepposta.
— Ei mitään tyhmyyksiä, Eusebius! kuiskasi hovineuvoksetar varoittaen.
Niinkuin et niitä jo tänään olisi tehnyt kylliksi!
— Minäkö? Niin, minä voisin kertoa äidille jotakin. Se ei ole niinkään tyhmää, ei ole. Kyllä minä opetan ylpeän paronin panemaan minut kuin renkinsä, mihin vain tahtoo, mutta perhanasti hän ällistyy, kun saa nähdä, että minä olen kostanut…