— Entä säännöt ja sota-asetukset, olivatkohan ne herran makuun?
Montako kepinlyöntiä saat antaa miehelle rintaman ulkopuolella?
— Niin monta kuin hän ansaitsee, ja korvapuustin kaupanpäälliseksi, jos hän on röyhkeä.
— Äläpäs, herraseni. Semmoisissa tapauksissa ei lyödä, vaan määrätään ammuttavaksi. Viisasteletko mies? Marssi sotaoikeuden eteen … kahdeksan miestä rivistä … tähtää … laukaise. Se on tuuri. Sen voit pitää muistissa toistaiseksi.
— Isä, te olette ehkä huomannut, että tässä maassa viisastellaan paljon nykyjään.
— Mitä tarkoitat? Eivätkö käskyt olet selvät? Mutiseeko joku?
— Sangen moni, valitettavasti. Mitä tekisitte te, isäni, jos — minä oletan vain, että niin sattuisi — keksisitte jonkun … esimerkiksi jonkun naapureistanne panettelevan kuningasta, vastustelevan hänen käskyjään tai vielä juonittelevankin vihollisen kanssa?
— Mitä tekisin? Sepä on kysymys se, sanoi lukkari, kun pappi kysyi, osaako hän ottaa naukun. Minä hirtättäisin miehen kaivonvipuun, ellei parempaa hirsipuuta sattuisi olemaan käsillä.
— Mutta jos se olisi … esimerkiksi nainen?
— Niin ruoskittaisin hänet kirkonmäellä ja lähettäisin hänet raudoissa
Hämeenlinnaan.
Nuorukainen huokasi.