— Ja te luulette Schultzin ryssillä olevan parran! Lehmänhäntiä ne ovat, pelkkiä katkotuita lehmänhäntiä, sen minä teille heti näytän, kun vain pääsen niin lähelle, että voin nykäistä heitä parrasta! pakisi Pilkka-Tukka, muuan pilkkakirves, joita Savossa on yllinkyllin.
— Miten niin? huusivat kaikki muut.
— Niinpä niin, keisarinna on vannonut, ettei hänen sellaisia pelkureita vastaan kuin me olemme tarvitse koskaan lähettää muuta kuin vaimoväkeä, ja sentähden lähettää hän meitä vastaan kolmekymmentätuhatta ämmää.[19]
Vaikka suomalaisen luonne on juro, pitää hän kuitenkin paljon terävästä pilasta, ja kaikissa suomalaisten seuroissa sinkoilee pila aivan satamalla. Lennart Croneld käytti tätä sopivaa syrjähyppäystä puuttuakseen puheeseen.
— Keisarinnalla on enemmän älyä kuin teillä, sanoi hän. Pesukartuilla ja sukkapuikoilla saadaan mainiosti ajetuksi pakoon sellaiset jänishousut, jotka luopuvat kuninkaastaan. Kun ryssä ottaa maan, pukee hän teidät hameisiin ja panee teidät kaitsemaan kanoja, jos teillä on edes rohkeutta tapella kukkoja vastaan.
— Kun kuningas käskee, tappelemme vaikka itse pääpirua vastaan, huusivat jääkärit.
— Ja kuitenkin kuuntelette te levollisina, miten hänet on häpeällisesti petetty! Teillä on kädessä kuninkaan kivääri, eikä kukaan laske sormeaan liipasimelle ampuakseen luodin petturien kalloon! Häpeä on palvella sellaisessa savolaisjoukossa eikä mikään kunnia. Ja vaikkapa koko armeija olisikin pelkkiä nahjuksia ja valapattoja, pitäisi savolaisten hävetä antaessaan ämmien osoitella sormellaan heitä.
— Totta se on! huusi moni ääni. Vapauttakaamme kuningas! Menkäämme everstin luo ja pyytäkäämme häntä johtamaan meitä armeijaa vastaan. Me kyllä opetamme uusmaalaisille, hämäläisille ja kaikille muille ihmistapoja.
Suomessa, jossa eri maakunnat ovat kauan olleet suurten erämaiden erottamia ja vähän tekemisissä keskenänsä, on syntynyt jyrkkiä maakuntaominaisuuksia, jotka ovat vahvistuneet siitä, että kansakunta on harvoin esiintynyt valtiollisena kokonaisuutena. Siitä on syntynyt kilvoittelua, mikä monestikin on puhjennut verisiksi otteluiksi. Keskiajalla riitelivät savolaiset ja hämäläiset keskenänsä käyden kovia rajakahakoita. Nuijasodan aikoina olivat pohjalaiset herroina ja pitävät vielä tänäkin päivänä itseään muita maamiehiään parempina. Vuonna 1808 kuultiin Döbelnin sanovan: "Olisipa minulla täällä pataljoona uusmaalaisiani!" — ja porilaiset himmensivät taas puolestaan heidät sotaisalla urhoollisuudellaan. Jos samassa äänensävyssä vedottiin savolaisiin, jotka pohjalaisten jälkeen aina ovat olleet arkatuntoisimmat maakuntaeduistansa, puhuttiin harvoin kuuroille korville. Vähällä siis oli Lennart Croneld saada toimeen kapinan kapinaa vastaan, sitäkin helpommin, koska savolaiset kaikesta kielenpieksännästä huolimatta olivat juurtajaksain hartaita kuninkaan puoluelaisia.
Mutta silloin nousi häntä vastaan toinen pukari, pääarmeijasta äsken tullut vääpeli Norberg, joka jo ennen oli osoittanut suunnatonta intoa kaikenlaisten peloittavain huhujen levittämisessä.