— Anomukseenne on myönnytty, virkkoi kuningas. Minä tulen kirkkoon.
Ylen onnellisen mummon rientäessä lakkaamatta niiaillen, kun oli kerran vauhtiin päässyt, edeltäpäin ilmoittamaan sukulaisilleen ilosanomaa, kutsutti kuningas odottavan Armfeltin luokseen.
— Olen valloittanut yhden puolelleni tänään, sanoi hän. Olen anastanut yhden ristipojan keisarinnalta ja aion panna oikeuteni voimaan Kymin kirkossa.
— Onnittelen teidän majesteettianne, vastasi Armfelt. Siinä on enemmän kuin mitä minä voin toivoa saavani aikaan tänään. Hevosemme kuolevat rehun puutteesta. Teidän majesteettinne luvalla aion mennä hevosmuonan hakuun vihollisen alueelle.
— Odottakaa sitten minua kirkon luona. Minä tarvitsen ilmaa. Tahdon ratsastaa vähän matkaa kanssanne, ystäväni. Mitä uutta?
— Kerrotaan suuriruhtinas Paulin tulleen Haminaan.
— Ahaa, hän tahtoo siis omin silmin nähdä meidän raukkamaisuutemme, meidän häväistyksemme! Uskotteko hänen hyökkäävän kimppuumme?
— Tämän kuun kolmannesta päivästä alkaen on kaikki ollut mahdollista.
Mutta sieltä ei uhkaa suurin vaara.
— Luuletteko todellakin noiden toisten ajavan tuumiaan äärimmäisyyteen asti?
— Muutaman päivän kuluttua selviää kaikki. Onpa onni, että olemme majoitettuina joukoittain, vaikka siitä seuraakin, että vartioimme enemmän toisiamme kuin vihollista.