Miehen käytöksessä oli jotakin, joka tuntui Lennartista epäiltävältä, ja hän meni sentähden muutamia askeleita lähemmä rantaa, taivuttaen tieltä koivun oksat paremmin nähdäkseen soutajan, joka nousi maalle kivenheiton päähän hänestä. Ken kuvaa hänen kummastuksensa, kun hän, vaikka miehellä olikin uusi nuttu yllä ja harmaa lakki vedettynä syvään otsalle, tunsi hänet Tupakka-Matiksi — samaksi Tupakka-Matiksi, jonka hän itse oli nähnyt riippuvan hirsipuussa Savonlinnan tulliportin luona!
Koska Lennart oli liian heikko ajamaan häntä takaa ja liiaksi viisas ilmaisemaan läsnäoloaan, täytyi hänen katsella, kuinka mies hiipien nousi rantaa ylös ja meni kiertotietä kylään.
Alkoi jo hämärtää, ja levottomana paha-aikeisen vakoilijan läheisyydestä palasi nuorukainen takaisin sairaalaan. Portailla kohtasi hän vanhan, harmaapäisen ja pörröisen miehen, joka hänet nähdessään pyyhkäisi silmäänsä sarkanuttunsa karkealla hihalla ja riensi hänen luokseen sellaista kiirettä pitäen, että hänen kömpelö ruumiinsa vain kerran oli ollut niin kovassa liikkeessä, ja se oli tapahtunut jo kauan sitten Lappeenrannassa — mies oli korpraali Turkki, hän itse eikä kukaan muu.
Ikäänkuin itsekin hämmästyen tuota kiirehtimisen puuskaa pysähtyi korpraali kiidettyään toistakymmentä askelta, niisti nenäänsä ja mutisi:
— Hän elää sentään!
Pitäen enemmät kysymykset ja huudahtamiset tuiki tarpeettomina hän ojensi Lennartille karkean kämmenensä ja murahti:
— Majuri käski sanoa terveisiä.
Tervehdystä seurasi näin kuuluva kirje:
Minun rakas poikani. Detlof kirjoittaa, että olet saanut kasakan olkapäähäsi. Minä näen siitä sinun unohtaneen, mitä olen sanonut sinulle, ettei sovi milloinkaan seisoa kuin teuraseläin ja odottaa ankarasti syöksevää keihästä. Pitää lyödä kiväärillä tai säilällä kärki sivulle ja estää sitä pirua osumasta ruumiiseen, siinä on tuuri. Minä olen kerran lyönyt mokoman ampiaisenpistimen poikki kuin nauriin naatin. Muuten voin hyvin, paitsi että viileksii selkäjännertäni sateen edellisenä päivänä. Heinät ovat hyviä, ne, jotka saatiin korjatuksi heinäkuussa, mutta muut eivät kelpaa sioillekaan. Kasket antavat kyllä hyvin riihessä, saatat kysyä, mitä rukiista maksetaan nyt Loviisassa. Eukkoni on paraillaan Käkisalmessa puijaamassa ryssiltä muutamia leivisköitä talia, sen pitäisi olla hyvä kauppa. Otavan herraa ei kuulu. Hänen sanotaan tulleen lauhkeaksi kuin äsken keritty lammas ja heittäneen moskovalaisen hiiteen, mutta lempo häntä uskokoon. Savonlinnassa on kuin hevosmarkkinat, paljon mellastusta ja huonoja luuskia. Jos heissä olisi äyrin vertaa poikaa, niin sieppaisivat he turkkilaista parrasta ja valloittaisivat torakkain pesän, mutta minä häpeän kuin koira joka kerta, kun kuulen heidän viisastelevan. Nyt puhuvat ne ämmät taas kotiin menosta rajan yli, sanokoon kuningas mitä tahansa. Saakeli liisteröiköön heidän leveät suunsa, riivatun ravistuneet ruukut; keppiä selkään, se olisi minun neuvoni. Muuten ei mitään erityistä, paitsi että venäläinen tamma on saanut varsan. Rotu on koreaa, mutta kestääkö se? Kaikkea vielä. — Minun r. poikani Detlof kirjoittaa, että sinä kenties ojennat koipesi raamusta. Jumala varjelkoon minua kadottamasta sinua, r. poikani, sinä voit pitää puoliasi kymmentä sellaista suukopukapteenia vastaan kuin sinun veljesi. Tule voimiisi taas, r. poikani, ja ällistytä laastarinlevittäjät, niin minä tein. Vänrikin valtuuskirja on mielestäni yhtä hyvä lääkelippu kuin mikä muu hyvänsä. Mutta jos luopuisit aseista Herramme edessä, niin Jumala olkoon kanssasi matkalla, minun r. poikani, minä peräydyn kaiketi vähitellen perästä päämajaan. Roskaväkeä ja rojua olemme me kaikki siinä kohdassa; saa olla tyytyväinen, kun on palvellut kuningasta ja maata niin hyvin kuin on osannut. Hyvästi, r. poikani. Yksinäinen ja kohta katselmusluettelosta hylätty isäsi
Detlof Magnus Croneld.