— Ja mitä sillä tekisit? kysyi opettaja hymyillen.
— Minä tahtoisin tietää, missä äiti asuu, vastasi tyttö
— Äitisi on henki, Allfrida, eikä henkien asuntoa kukaan voi kuvata.
— Mutta se ei voi olla kaukana täältä, koska äiti on minun luonani joka yö.
— Henkeä eivät mitkään matkat estä; henki on silmänräpäyksessä siellä, missä se ajattelee olevansa. Näetkö äitisi selvästi unissasi?
— En, en enää niin selvästi kuin ennen. Hän ei ole pitkään aikaan sanonut minulle, mitä tulee tapahtumaan, kuten hän ennen aina teki, mutta viime yönä hän sanoi jotakin.
— Mitä hän sanoi?
— Hän sanoi, että tänne tänään tulee joku, jolla on sinijuovainen puku yllä, sinisen ja valkean kirjava huivi kaulassa ja huivissa linnun näköinen neula. Häntä pitää minun uskoa, sillä äiti on lähettänyt hänet.
— Saammepa nähdä. Jos tulee joku sellainen kuin kerroit, saat siitä tiedon. Etkö tahdo kuulla lisää maasta, jolla asumme?
— Tahdon; mutta vielä enemmän taivaasta.