— En auringosta enkä kuusta, jalo herra — vastasi kerjäläinen muuttaen äkkiä ääntään ja pyörähtäen kantapäällään — vaan ihan yksinkertaisesti äitini hameentaskusta. Jos tahdotte tietää, miksi minua nimitetään, herra maisteri, niin on nimeni Velikulta, milloin on rahaa taskussa, ja Vietävä, milloin se on mennyt kaiken maailman tietä. Muutamat sanovat minua Purutupakaksi, kun luulevat, että olen hiukan pehmeä päästäni, tai Rummunnahaksi, kun olen saanut selkääni, ja viimeksi on minulla ollut nimenä välistä Petterson ja välistä Petroleumi — sitä pitävät ihmiset hyvin sukkelana! — mutta teidän edessänne, herra maisteri, olen sama kuin aina olen ollut, ja sentähden sanon: kiitoksia viimeisestä, minä toimitin asian niin hyvin kuin taisin.
— Joosua! Oletko sinä todellakin siinä, hirtehinen? Ja missä olet vetelehtinyt lähes kolme kuukautta siitä asti, kun karkasit palveluksesta?
— Kelpaahan ravata, sanoi orava, kun juoksi seitsemän penikulmaa rullassa, pääsemättä paikaltaan. Muistelen, että maisteri lähetti minut kuulustamaan, mihin eräs tuttu mamseli joutui erään laukkuryssän kanssa.
— Se on totta. Kun Loviisa karkasi pappilasta, lähetin sinut hankkimaan tietoa hänestä ja mamseli Durinista. Minä tarvitsin muutamia tietoja, ja odotin sinua seuraavana päivänä takaisin. Mutta juoksuhalu pääsi sinussa valtaan, ja sille tielle jäit. Häpeä, Joosua! Sinun pitäisi hävetä kuljeksiessasi valepuvussa ympäri maailmaa.
— Niin, juoksijarakkihan minä olen, se on aivan totta. Mutta mitäs sanoisitte, maisteri, jos olisinkin ollut palveluksessa koko ajan … jos olisinkin toimittanut juuri mitä minun piti toimittaa, vieläpä oikein reimasti? Minäpä tiedän jotakin, minä. On eräs iloinen laulu, jota te ette varmaankaan ole koskaan kuullut:
Harakka nauravi, tempun mä tein,
Kuat, kuat, hililuu!
Hopeisen lusikan varkahin vein,
Kuat, kuat, holohoi, hoi, hoi!
Orava laativi silmukan,
Kuat, kuat, hililuu!
Ja nopsasti linnulta vie lusikan,
Kuat, kuat, holohoi, oi, oi!
Harakka, tuo varas, hirtettihin,
Kuat, kuat, hililuu!
Ja varkaalta-viejä palkittihin,
Kuat, kuat holohoi, oi, oi!
— Mene matkaasi ja palaa takaisin oikeissa vaatteissasi ja selvänä! keskeytti isäntä, syystä kyllä epäillen, että mustalaisen iloinen mieli oli hänen Aulangon läpi kuljeksiessaan saanut hiukan ylimääräistä riemunantajaa.
— Jumala varjelkoon herra kapteenia! vastasi valekerjäläinen asettuen sotilaan asentoon ja tehden kunniaa. — Minulla on tässä säkissäni vähän semmoista tavaraa, mikä ei ole makkaraa eikä kääresylttyä, mutta joka houkuttelisi vaikka juutalaisen syömään sianlihaa. Samapa se; kyllä tunnen silppukoneen, sanoi härkä pianosta. Saanko tulla illalla kello yhdeksän?