— Kaikki, vastasi mustalainen ja katsoi häntä rohkeasti silmiin. —
Mutta oli siinä vielä jotain muutakin!
Ja sitten hän otti samasta likaisesta kerjäläispussista koko joukon koteloita ja rasioita, jotka oli kääritty liinariepuihin, ja niissä oli kaksi kallisarvoista kultakelloa vitjoineen ja kelluttimineen, lisäksi neljä muuta kultaketjua, kaksi kultaista rannerengasta, suuri kultainen nuuskarasia, jossa oli Kaarle XIII:n muotokuva, vapaamuurarien tähti kultaisine laastilapioineen, kultasankaiset silmälasit ja monta muuta samasta metallista tehtyä koristusta, suuri joukko kultaisia ja hopeaisia muistorahoja, kaksi kääröä alamaalaisia ja kolme kääröä ruotsalaisia tukaatteja, neljä kääröä koko- ja puoli-imperiaaleja, kuusi kankea sulatettua hopeata, painoltaan noin kaksi naulaa, ja kaikenkaltaisia muita esineitä, yksin pieniä, tyhjiä hajuöljypullojakin, jotka kaikki näkyivät olevan häthätää kootut epäilemättä hyvinkin huolellisesti järjestetystä matkalaukusta. Ödmarkin koko nimi, joka oli kaiverrettu nuuskarasiaan, kuninkaalliseen lahjaan, ja hänen muutamissa muissa kalleuksissa oleva nimimerkkinsä saattoivat heti ensi katsauksella epäilemään, oliko mamseli Durin oikealla tavalla päässyt käsiksi noihin perhekalleuksiin.
— Tämä on vain epäluuloa, eikä vielä todistuksia, virkkoi Stjernkors, kirjoittaen huolellisesti muistiin esineiden nimet ja lukiten ne sinetillä. — Onko sinulla vielä lisää varastettua tavaraa?
— Ei muuta kuin pieni ompelurasia, vastasi Joosua silmiään siristäen ja ottaen pussistaan hyvin hienotekoisen, hopealla ja helmiäisellä koristetun mahonkilippaan.
Lukon yläpuolella olevaan hopeakilpeen oli kaiverrettu nimi. Siinä oli selviä raaputtamisen merkkejä, mutta Stjernkors saattoi siitä helposti lukea Allfrida Ödmarkin nimen.
— Missä on avain?
— Se lienee hänellä ollut taskussaan.
— Etkö ole avannut lipasta? Etkö tiedä, mitä siinä on?
— En.
— Hyvä. Minä sinetöin sen, kuten muutkin. Sinulla on ollut raskas taakka selässä kannettavana aina Naantalista asti.