— Ei se ollut niin raskas kuin kolmen lapsen kantaminen haudasta eloon. Mutta kannammehan saman asian hyväksi.
Stjernkors katseli häntä tutkivin katsein. Mustalainen kesti kauan ja kiitettävän rohkeasti peloittavan tutkivaa silmäystä, mutta vihdoin hän näytti muistavan jotain; hän punastui ja lankesi polvilleen.
— Antakaa anteeksi! hän sammalsi.
— Onko siis totta, mitä pelkäsin? kysyi Stjernkors kalveten. Onneton, minä tiedän, että sinä vihasit mamseli Durinia ja sokeassa vihassasi sinä olet haudannut hänet meren jään alle.
— Minäkö? toisti mustalainen hyvin hullunkurisesti hämillään ja ihmeissään. — Ei, niin kiirettä ei minulla ollut ehtiä ennen paholaista. Mutta minä otin … minä otin jotakin…
— Mitä otit? Tunnusta!
— Minä unohdin kertoa, että söin hänen eväänsä niinkuin kissa makkaran. Ja sitten … minä varastin kirjan.
— Jollet koskaan muuta varasta kuin kirjoja, voi maailma olla rauhassa. Mikä oli kirjan nimi?
— Luotettava Unikirja eli taito ennustaa oikein kaikista, etenkin unista.
— Minä ymmärrän; hän uskoi unikirjaa. Ei ole ketään niin suurta pettäjää, ettei hän itse pettyisi. Kuule, Joosua! Siihen asti, kun joku saattaa todistaa, kenen nämä esineet oikeastaan ovat, täytyy niitä katsoa varastetuiksi, ryövätyiksi neiti Durinilta. Minun täytyy huomenna varhain antaa nämä sinetöidyt tavarat toimitusvouti Mangelille ja ilmoittaa hänelle, että minä sait ne epäiltävältä henkilöltä, joka minulle tunnusti tehneensä väkivaltaa neiti Durinille. Sinulla on kaksitoista tuntia aikaa. Muuta en nyt voi tehdä hyväksesi…