Siitä onnellisesta harhaluulosta herättivät täti Milenian eräänä ihanana kesäisenä iltapäivänä parit kiesirattaat, jotka tulla rämisivät pappilaan. Toisissa istui kruununvouti Rågberg, toisten sisällys esitettiin hovineuvos, tohtori Kopfschmertziksi,[14] rykmentin lääkäriksi, joka silloin oli virkamatkoillaan maassa, mittailemassa sotilaitten nälkävyön pituutta ja paksuutta eri seuduilla.
Stjernkors oli poissa tavallisilla kylämatkoillaan, mutta vierailu ei koskenutkaan häntä; herrat astuivat sisään.
— Hyvä neiti — sanoi kruununvouti äänellä, joka ei ollut tottunut kuulemaan vastustelemisia — sattui niin onnellisesti, että hovineuvos Kopfschmertz tuli kulkeneeksi Aulangon kautta tärkeillä tutkimusmatkoillaan, ja hovineuvos lupasi olla hyvä ja katsoa Ödmarkin lapsia ja määrätä heille terveellisen hoitotavan. Hovineuvos on opiskellut Rostockissa, saanut tohtorinhatun Tübingenissä, ollut lääkärinä Simbirskissä, pitänyt apteekkia Moskovassa ja päässyt rykmentin lääkäriksi Arkangeliin. Niin laajalti toimiessanne olette, herra hovineuvos, varmaankin saanut nähdä monta mieltäkiinnittävää taudintapausta…
— Ei was — virkahti hovineuvos, pitkä miehen roikale, jolla oli tuuhea, musta poskiparta kahden puolen naamaa ja muoto kuin Mooseksen lain kivitauluilla — bringen Sie mir die Subjecte, wir wollen sie ein Bischen sondieren.[15]
— Olkaa hyvä, viekää meidät lasten huoneeseen! tulkitsi kruununvouti.
Täti Milenia tunsi ilmassa jotain, mikä saattoi hänet vaistomaisesti kammoamaan mustapartaista lääkäriä, vaikka hän olikin kokonainen hovineuvos, ja puolustautui neuvottomuudessaan sillä, etteivät lapset ole kotona.
— Eivätkö ole kotona? toisti kruununvouti hyvin kummastuneena.
— Nicht zu Hause? tulkitsi hovineuvos itselleen ja sijoitti alahuulensa hyvän joukon ylähuulta ulommaksi.
— Niin tuota, lapset menivät puutarhaan; en oikein tiedä missä he ovat, sammalsi muori, kun kauhukseen huomasi ukkospilven nousevan holhoojan juhlalliselle otsalle.
— Minun täytyy tunnustaa, että tässä talossa näyttää olevan hieman omituinen tapa hoitaa sairaita lapsia, sanoi kruununvouti, äänessä hyvä joukko pippuria, eikä siihen olisi tarvinnut paljoa lisäksi, ennenkuin siitä olisi tullut aika väkevä annos. — Entschuldigen Sie, antakaa anteeksi; suvaitsetteko, herra hovineuvos, lähteä kävelylle puutarhaan?